”Niin, onko kehitysyhteistyöstä ollut mitään hyötyä?” kysyy ei-niin-kovin-diplomaattiseen sävyyn tuttavani, joka tietää, että kirjoitan työssäni kehitysyhteistyöhön liittyvistä asioista.

Huokaan. Niinpä. Kehitysyhteistyön ”hyödyllisyys” nousee tasaisin väliajoin yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi. Lyhyt vastaus on kyllä, mutta kysyjää vastaus ei välttämättä tyydytä.

Viimeisimmän keskustelun aiheesta laukaisivat Talouselämän alkuvuodesta ilmestyneet artikkelit. Toisessa listattiin kehitysyhteistyöhankkeissa tapahtuneita väärinkäytöksiä, toisessa kerrottiin hyväksikäyttötapauksesta. 

Kehitysyhteistyötä tehdään pitkälti veronmaksajien rahoilla, joten virheistä onkin hyvä kertoa avoimesti. Julkisuus voi myös johtaa parannuksiin.

Moni some-kommentoija kuitenkin järkyttyi jutuista suhteettoman paljon huolimatta siitä, että väärinkäytökset olivat rahoittajan eli ulkoministeriön puolesta johtaneet jo toimiin.

Osa tulkitsi Suomen ulkopuolella tapahtuneet väärinkäytökset todisteeksi suomalaisten virkamiesten mädännäisyydestä, joku vaati kehitysyhteistyön lopettamista kokonaan.

Some-kommentoijat ovat marginaalinen ryhmä, mutta samoja väitteitä kuullaan tämän tästä muuallakin aina poliitikkoja myöden. Ne ovat osa ikiaikaista keskustelua, jossa pohditaan, kannattaako kehitysyhteistyötä tehdä ollenkaan, koska siinä on tapahtunut myös virheitä. Lisäargumentti on yleensä se, että kehitysyhteistyö on epäonnistunut, koska maailmassa on edelleen köyhyyttä ja muita vääryyksiä.

Harva muu yhteiskunnan sektori saa osakseen yhtä mustavalkoista arvostelua kuin kehitysyhteistyö. Vaikkapa rikollisuuden vähentäminen nähdään yhteiskunnassa vuosikymmeniä kestävänä työnä, jossa mennään välillä eteen- ja välillä taaksepäin. Kehitysyhteistyöltä sen sijaan odotetaan huomattavasti enemmän pienemmällä rahalla ja lyhyemmässä ajassa.

Suhteeton kritiikki kehitysyhteistyötä kohtaan johtuukin siitä, että siltä odotetaan aivan liikaa: koko maailman kurjuuden lopettamista.

Tämä odotus on toki osittain oikeutettu: Suomen kehitysyhteistyön julkilausuttu tavoite nimittäin on poistaa maailmasta äärimmäinen köyhyys ja eriarvoisuus.

Tavoitteen ymmärtäminen syvällisesti vaatisi kuitenkin muutakin kuin Talouselämän lukemista.

Tieteellisten tutkimusten mukaan kehitysyhteistyö kyllä vähentää köyhyyttä pitkällä aikavälillä.

Köyhyys on kuitenkin monimutkainen yhteiskunnallinen ilmiö, jonka taustalla ovat ympäristöolosuhteet, historia ja ylipäätään kaikenlaiset poliittiset päätökset kansalliselta tasolta globaalille. Siksi myös sen vähentäminen on pitkällinen ja monimutkainen prosessi. 

Kehitysyhteistyö – johon käytetyt varat ovat pisara meressä verrattuna muihin maailman rahavirtoihin – ei siis voi poistaa maailmasta kaikkea epäoikeudenmukaisuutta, sillä se on ihan meidän kaikkien tehtävä.

Paremminkin voi ehkä sanoa, että kehitysyhteistyö luo mahdollisuuksia köyhyyden vähenemiselle. Jos vaikkapa suomalainen järjestö antaa koulutusta maaseutuyhteisölle tyttöjen sukuelinten silpomisen haitoista tai opettaa viljelijöitä käyttämään uutta mobiilisovellusta viljasadon parantamiseksi, rakennetaan pohjaa köyhyyden vähenemiselle. Mutta ei välittömästi poisteta köyhyyttä.

Korkeiden odotusten lisäksi toinen syy siihen, miksi kehitysyhteistyö saa osakseen niin rajua arvostelua, johtuu siitä, että harva tietää, mitä kehitysyhteistyö käytännössä on.

Moni ajattelee sen olevan sitä, että valtio siirtää veronmaksajien rahoja jonkun kehitysmaan hallinnon tilille ja jää odottamaan tuloksia. Tai sitä, että suomalainen järjestö lähettää käytettyä roinaa Afrikkaan.

Todellisuudessa kehitysyhteistyö on kuin mitä tahansa yhteiskunnan kehittämiseen tähtäävää ammattimaista toimintaa, joka vaatii huolellista suunnittelua ja budjetointia, tavoitteiden asettelua, raportointia sekä jatkuvaa tehokkuuden arviointia – ja ennen kaikkea pitkää pinnaa.

Kehitysviestinnässä näitä asioita on kuitenkin vaikea tuoda esiin. Useimmat veronmaksajat ja lahjoittajat haluavat kuulla simppelin tarinan siitä, kuinka juuri heidän roponsa ovat nostaneet jonkun köyhyydestä – eivät lukea monimutkaisia analyysejä yhteiskunnan kehityksestä. Ehkä niitäkin kuitenkin pitäisi olla, jotta ymmärrys kasvaisi.

Vastaus kysymykseen siis on, että kyllä, kehitysyhteistyöstä on ollut hyötyä. Sen avulla on parannettu miljoonien ihmisten elämää. Yleensä työssä on onnistuttu, mutta ei tietenkään aina. Poliitikkojen tehtävänä on päättää, ovatko nämä onnistumiset olleet riittäviä – dataa päätösten pohjaksi kyllä löytyy.