"Palataan takaisin talouteen." Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) puheenvuoroon kuulunut lausahdus tiivistää hyvin Suomen ulkopolitiikan supertapahtuman, viime viikolla pidettyjen suurlähettiläspäivien, annin.

Ministerien ja muiden silmäätekeviä pitämiä puheita värittivät Suomen vienti ja taloustilanne, Brexit ja EU:n kriisi, Venäjä sekä turvallisuus ja terrorismi. Tärkeitä ulkopoliittisia teemoja kaikki, mutta kehityspolitiikkaa ja muita globaaleja kysymyksiä seuraavan näkökulmasta anti oli varsin vaisu. Euroopan talous ja turvallisuus ovat nyt päivän sana, kehitysmaiden kustannuksella.

Esimerkiksi ilmastonmuutokseen puhujat viittasivat vain muutaman kerran huolimatta Pariisin ilmastosopimuksen ajankohtaisuudesta.

Kansainvälisyys ja avoimuus rinnastettiin monissa puheenvuoroissa vapaakaupan edistämiseen ja maailman konfliktejakin käsiteltiin pitkälti Euroopan näkökulmasta. Ulkoministeri Timo Soini (ps) oli huolissaan etenkin Euroopan epävakauden lisääntymisestä ja Orpo muistutti, miten kriisit eivät tapahdu vain kaukana jossakin, vaan vaikuttavat "koko Euroopan tilanteeseen".

Euroopasta puhuminen on toki perusteltua, sillä ajat ovat poikkeukselliset, mutta ulkopolitiikkaan kuuluu myös muu maailma – suurin osa maailman väestöstä kun asuu edelleen kehitysmaissa.

"Perinteisesti Suomen kehityspolitiikan tärkein tavoite on ollut äärimmäisen köyhyyden poistaminen, ei yritysten tukeminen."

Esimerkiksi kehitysyhteistyön tämänvuotiset budjettileikkaukset mainitsi vain valtiosihteeri Peter Stenlund. YK-maiden viime vuonna hyväksymät kestävän kehityksen tavoitteet – joiden pitäisi ohjata koko kansainvälistä kehityspolitiikkaa seuraavien 15 vuoden ajan – puolestaan nosti esiin vain pääministeri Juha Sipilä (kesk), joka johtaa Suomessa kestävän kehityksen toimikuntaa.

Eniten kehityspolitiikasta puhui luonnollisesti ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok), jolle kehitysyhteistyöasiat siirtyivät alkukesästä Lenita Toivakan (kok) jätettyä tehtävänsä. Kehitysyhteistyötä koskeva osuus puheesta käsitteli sekin pitkälti taloutta ja yksityistä sektoria.

"-- olen innostunut siitä, että panostamme kasvavan osan kehitysyhteistyövaroistamme yksityisen talouden edistämiseen kehitysmaissa. Se on juuri sitä, mitä kumppanimaissa eniten tarvitaan. Se on ainoa keino löytää valtaviin haasteisiin pitkäjänteisesti uskottava ratkaisu", Mykkänen sanoi.

Yksityisen sektorin mainitseminen ainoana keinona on iso linjamuutos, kun tiedetään, että Suomen perinteisiä vahvuusalueita ovat olleet esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen, ihmisoikeudet sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäminen. Tärkeän teeman, koulutuksen, Mykkänen sentään mainitsi, mutta enemmän koulutusviennin näkökulmasta.

Painopisteen raju muutos heijasteleekin ehkä sitä, millainen painoarvo talousteemoilla ylipäätään on tällä hetkellä suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja politiikassa. Suomen taloudella menee huonosti ja vienti takkuaa, joten politiikkaa hallitsee ajatus siitä, että kunhan talous pelittää, ratkeavat niin Suomen kuin muidenkin maiden ongelmat. Vieläpä samoilla keinoilla.

Yksityisen sektorin tukeminen on toki yksi keino edistää kehitysmaiden nousua. Perinteisesti Suomen kehityspolitiikan tärkein tavoite on kuitenkin ollut äärimmäisen köyhyyden poistaminen, ei yritysten tukeminen. Köyhyyden poistamiseen tarvitaan myös paljon muuta kuin talouskasvua, esimerkiksi parempaa koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa – käytännössä poliittisia valintoja. Poliitikkojen, jos kenen, soisi muistavan sen.