Noin 17 000 asukkaan Beit Ummarin kylä sijaitsee Betlehemin ja Hebronin välissä Länsirannan tärkeimmän autotien nro 60:n varrella ja on hyötynyt sijainnistaan isompien kaupunkien lähettyvillä. Beit Ummarissa kerrotaan olleen Etelä-Länsirannan suurin hedelmä- ja vihannestori, ja maatalousyhteisö on tunnettu viinirypäleistään, oliiveistaan ja hedelmistään.

Kylä on myös saanut kärsiä sijainnistaan. Israel on takavarikoinut Beit Ummarin maista laajoja alueita viidelle siirtokunnalle ja siirtokuntalaisten ohikulkuteille, jotka ympäröivät kylää lähes joka suunnalta. Lisäksi Beit Ummarin kylän asukkaiden elämää ja maanviljelijöiden työtä vaikeuttavat Israelin asettamat vedensaantia ja maanviljelysprojekteja koskevat rajoitukset, Israelin armeijan rakentamat fyysiset esteet ja palestiinalaisten rakennusten tuhoaminen sekä sotilaiden lähes päivittäiset pidätysoperaatiot ja siirtokuntalaisten hyökkäykset.

Beit Ummarin asukkaat ovat pitkään vastustaneet Israelin miehitystä. Myös Israelin armeija ja siirtokuntalaiset käyttävät autotie 60:tta, ja tiellä ja sen lähialueella on ollut väkivaltaisia yhteenottoja, joissa on kuollut palestiinalaisia ja israelilaisia. Israelilaismediassa painottuvat israelilaisiin kohdistuneet palestiinalaisten väkivaltaiset hyökkäykset, kun taas miehityksen alaisina asuvien palestiinalaisten elinolot jäävät vähemmälle huomiolle.

Ihmishenkien ja elinkeinojen menetysten ehkäisemisen, vihan ja pelon jatkuvan lietsonnan lopettamisen sekä koko konfliktin päättymisen eteen toimii kuitenkin kasvava ryhmä ruohonjuuritason rauhanaktivisteja.

Yksi heistä on Beit Ummarin asukas Ali Abu Awwad, joka puhuu väkivallattoman vastarinnan, sovinnonteon ja oikeudenmukaisen ratkaisun puolesta.

”Palestiinalaisväestön elinolosuhteet ovat tänä päivänä hyvin vaikeat. Pyrkimyksemme on saada kaikkien päivittäiseen elämään kuuluvien nöyryytysten ja vääryyksien tuottama viha ja katkeruus kanavoitua väkivallattoman vastarinnan toimintaan,” Ali sanoi Euronewsille vuonna 2017.

Kansainvälisen oikeuden mukaan (esimerkiksi YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 37/43 vuodelta 1982) palestiinalaisilla on periaatteessa oikeus myös aseelliseen vastarintaan sortavaa miehittäjää vastaan. Alin mielestä paras menetelmä on väkivallaton. Alin tavoitteena hänen puhuessaan kaikille palestiinalaisille on rakentaa perusta, joka mahdollistaa poliitikoiden ja yhteisöjen johtajien toiminnan.

”Minä kieltäydyn jatkamasta olemista tämän pelon uhrina.”

Palestiinalaiskylissä järjestetään erilaisia projekteja taimien istuttamisesta nuorison ja naisten aktivointiin yhteisöissä. Viimeisen kymmenen vuoden ajan Beit Ummarissa on järjestetty viikoittaisia rauhanomaisia mielenosoituksia monen muun Länsirannan palestiinalaisyhteisön tavoin. Niihin osallistuu myös israelilaisia ja kansainvälisiä aktivisteja.

Ali puhuu myös israelinjuutalaisille tarkoituksenaan saada kaikki mukaan puolustamaan molempien osapuolten ihmisoikeuksia. ”Juutalaisen kansan historia on hirvittävä sarja traumaattisia kokemuksia ja meidän pitää auttaa heitä vapauttamaan itsensä pelosta. He eivät ole vihollisemme, heidän pelkonsa on meidän oikea vihollisemme, ja minä kieltäydyn jatkamasta olemista tämän pelon uhrina.”

Alin menetelmä pureutuukin suoraan miehitystä ylläpitävien tahojen toistamaan narratiiviin. Sotilaallista miehitystä voi ylläpitää vain väkivalloin, ja väkivaltaa oikeutetaan tietyllä viitekehyksellä: väkivaltaisten palestiinalaisten uhkakuvalla ja palestiinalaisten kokemuksen sivuuttamisella. Israelissa mitään miehitystä ei virallisesti ole olemassakaan, vaan Israelin armeija ja viranomaiset ainoastaan vastaavat palestiinalaisten tuottamiin turvallisuushaasteisiin.

Alia on vaikea sivuuttaa. Häntä on haastateltu lukuisiin artikkeleihin. Hän on järjestänyt tapaamisia israelilaisten siirtokuntalaisten rabbi Hanan Schlesingerin ja Shaul Judelmanin kanssa ja käynyt puhekiertueilla ympäri maailmaa Robi Damelinin kanssa. Hän on esiintynyt useassa dokumenttielokuvassa, kuten esimerkiksi palkituissa elokuvissa Encounter Point (2006) ja Forbidden Childhood (2009). Hänen rakentamasta rauhankeskuksesta, pienestä katoksesta autotie 60:n lähellä, on kuvattu dokumenttielokuva The Field (2017).

Vankila opetti väkivallattomaan vastarintaan

Osa Beit Ummarin asukkaista on vuoden 1948 pakolaisia. Silloin siionistijoukot häätivät yli 750 000 palestiinalaista kodeistaan alueelta, josta muodostui Israelin valtio. Abu Awwadin perhe pakeni Al Qubeiban kylästä, joka tuhottiin ja jonka maille Israel rakensi Lakhishin kylän. Vuonna 1967 Israelin miehittäessä palestiinalaisalueet suuri osa Beit Ummarin asukkaista pakeni kodeistaan 400 000 muun palestiinalaisen mukana ympäröiviin arabimaihin.

Kun Israelin sotilaat ajoivat kylään ensimmäisen kerran, julistettiin saman tien liikkumisrajoitukset koteihinsa jääneille palestiinalaisille. Mielenosoitukset ja vastarinta Israelin miehitysjoukkoja vastaan alkoivat pian sen jälkeen.

Ali Abu Awwad on elänyt koko elämänsä miehityksen alaisena. ”Menin kouluun joka päivä enkä koskaan odottanut palaavani kotiin,” Ali kertoi Times of Israel -lehdelle vuonna 2015. ”Kadulla törmäät sotilaisiin, on ampumista ja kiviä, ja kaikki nämä asiat vihastuttavat sinua yhä enemmän. Toinen osapuoli näyttäytyy paholaisen ruumiillistumana, joka jatkuvasti hyökkää kimppuusi.”

Ali kasvoi poliittisesti aktiivisessa perheessä. Hänen äitinsä, joka oli aktiivinen Palestiinan vapautusjärjestössä PLO:ssa, oli monesti pidätettynä ja kerran yhtäjaksoisesti viisi vuotta Israelin vankilassa. Alin mieleenpainuvimpia lapsuuden muistoja on, kun hän kymmenvuotiaana näki Israelin tiedustelupalvelun Shin Betin miesten pahoinpitelevän hänen äitinsä.

Ensimmäinen palestiinalaisten kansannousu eli intifada alkoi laajoilla mielenosoituksilla vuonna 1987. Ali oli niissä mukana. Yhdysvaltojen ulkoministeriön raportin mukaan kansannousun aikana Israelin sotilaat ”usein tulittivat tilanteissa, joissa ei esiintynyt heille hengenvaaraa ja aiheuttivat monia estettävissä olevia kuolemia ja haavoittumisia.” Helmikuun 7. päivänä 1988 sotilaat avasivat tulen Beit Ummarissa kivien heittelijöitä ja ihmisjoukkoa kohti, tappoivat kolme nuorta ja haavoittivat 65:tta.

Ensimmäinen intifada muistetaan myös Israelin sotilaiden menetelmiin kuuluneesta laajamittaisesta kidutuksesta sekä satojen palestiinalaisten luiden murtamisesta, joita sotilaat suorittivat myös Beit Ummarissa.

Näihin aikoihin 17-vuotias Ali pidätettiin kodistaan ja häntä syytettiin kivien heittelystä. Juuri tuona päivänä Ali oli kuitenkin jäänyt kotiin lukemaan koulun tentteihin. Ali kieltäytyi maksamasta sotilastuomioistuimen vaatimaa 1 500:aa shekeliä ja päätyi vankilaan kolmeksi kuukaudeksi.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin Ali tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan kivien ja polttopullojen heittelystä sekä Fatah-järjestön aseellisen ryhmän jäsenyydestä. Ali kertoo, että syytteitä paisuteltiin ja että hänet tuomittiin koska hän ei suostunut todistamaan äitiään vastaan.

Ali oppi väkivallattoman vastarinnan voiman, kun Israelin vankiloissa olevat palestiinalaisvangit aloittivat nälkälakon. Ali halusi tavata äitinsä, jota pidettiin toisessa vankilassa, ja oltuaan syömättä 17 päivää hän sai luvan tapaamiseen. Hänelle selveni, että oli olemassa toinenkin tapa vaatia oikeuksia. 1990-luvulla Oslon rauhanneuvotteluiden yhteydessä Ali vapautettiin neljän vuoden vankeuden jälkeen.

Jonkin aikaa hän toimi palestiinalaispoliisina ja pidätti niitä, jotka jatkoivat vastarintaa miehittäjää vastaan. Itsenäistä palestiinalaisvaltiota ei kuitenkaan syntynyt. Sen sijaan miehitys vahvistui, Israel tuplasi siirtokuntalaisten määrän palestiinalaisalueilla ja palestiinalaispoliisit tultiin näkemään yhä enemmän Israelin miehityksen ylläpitäjinä.

”Häpesin olla osa [miehitystä ylläpitävää] järjestelmää,” hän sanoi vuonna 2015.

”Länsirannan oikeusjärjestelmä on rakenteellisen rotuerottelun muoto. Yksinkertaisempi määritelmä tästä olisi apartheid.”

Beit Ummar sijaitsee nykyään Länsirannan B- ja C-alueilla, joissa Israelilla on täysi sotilaallinen hallinta. C-alue kattaa 60 prosenttia Länsirannasta ja erityisesti siellä Israel estää liikkumista ja maankäyttöä, tuhoaa palestiinalaisten rakennuksia ja takavarikoi palestiinalaisten maita rakentamilleen siirtokunnille. Israelin tyhjentäessä C-aluetta siirtokuntien käyttöön Länsirannan 2,9 miljoonaa palestiinalaista asuu suurimmaksi osaksi noin 150:llä saarretulla ja toisistaan eristetyllä alueella, näyttää israelilaisen Peace Now -järjestön kartta vuodelta 2018.

Israelin Länsirannalle rakentamat siirtokunnat ja muuri, kuten palestiinalaisalueiden miehityskin, ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia. Ne ovat osa syrjivää järjestelmää, joka rajoittaa palestiinalaisten elämää ja tyrehdyttää taloudellista kehitystä, kirjoittavat Human Rights Watch ja Maailmanpankki. Noin 50 prosenttia Beit Ummarin maanviljelysmaista päätyi siirtokuntien ympärille rakennettujen aidan ja muurin toiselle puolelle asukkaiden ulottumattomiin, arvioi kansainvälinen Punainen Risti.

Israel ei ole pelkästään erotellut ihmisiä toisistaan fyysisesti Länsirannalla vaan myös erottelee heidät eri oikeusjärjestelmiin. Israelin kansalaisiin, mukaan lukien Länsirannalla eläviin siirtokuntalaisiin, sovelletaan täydet kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet takaavaa Israelin siviililainsäädäntöä. Palestiinalaisväestö on asetettu Israelin sotilasmääräysten ja sotilastuomioistuinten alaiseksi, ja siihen kohdistuu vakiintunutta ja järjestelmällistä syrjintää.

Alon Liel, Israelin entinen diplomaatti ja suurlähettiläs Etelä-Afrikassa, kirjoitti asiasta näin: ”Länsirannan oikeusjärjestelmä on rakenteellisen rotuerottelun muoto. Yksinkertaisempi määritelmä tästä olisi apartheid.”

Kostonhimo sammutettava

Syyskuun lopussa vuonna 2000 alkoivat laajat mielenosoitukset, joista kehkeytyi palestiinalaisten toinen intifada. Israelissa kansannousu muistetaan palestiinalaisjärjestöjen väkivaltaisista iskuista israelilaiskohteisiin. Intifadan alku ja palestiinalaisten kokemukset ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Heti alussa Israel julisti tilanteen miehitetyillä palestiinalaisalueilla ”aseelliseksi konfliktiksi” ja vastasi kansannousuun väkivallalla: 80 prosenttia palestiinalaiskuolleista intifadan ensimmäisen kuukauden aikana olivat mielenosoituksiin osallistuvia ja niitä seuraavia ihmisiä, jotka eivät aiheuttaneet vaaraa Israelin miehitysjoukoille, kertoo Amnesty International. Samaan aikaan useita palestiinalaisia ammuttiin tarkastuspisteillä ilman suurempaa syytä.

Syyskuun lopussa Israelin sotilaat ampuivat 21-vuotiaan Muhammad A-Zamrehin Beit Ummarin kylässä. Lokakuussa Israelin sotilaat tai siirtokuntalaiset ampuivat 25-vuotiaan Ibrahim al-Alamin auton takaikkunan läpi hänen ollessa palaamassa kotiin, raportoi Human Rights Watch (sivu 72). Muutamaa päivää myöhemmin silloin 28-vuotias Ali oli tienposkessa vaihtamassa autonrengasta, kun Israelin siirtokuntalainen ampui häntä polveen (sivu 66). Sama kuski ampui palestiinalaisia kohti kahdessa muussakin tapauksessa ja tappoi yhden läheisessä Halhulin kylässä. Ampujaa ei koskaan saatu kiinni, Ali kertoo.

Marraskuussa 2000 Israelin armeija ilmoitti Beit Ummarissa olleen väkivaltaisia mielenosoituksia, joiden aikana palestiinalaiset yrittivät riistää sotilaalta aseen.

Hengenvaaralliseksi koetussa tilanteessa sotilas ampui palestiinalaisen itsepuolustuksena. Human Rights Watch tutki asiaa ja raportoi (sivu 33) ampumisen tapahtuneen toisin:

Nuoren pojan pidätystilanne ja palestiinalaisautojen pysäyttäminen johti väittelyyn paikallisten ja sotilaiden välillä. Tilanne oli muutoin rauhallinen; aikaisempi kynttilämielenosoitus kuolleiden palestiinalaislasten muistoksi oli päättynyt aikaa sitten. Eräs sotilas provosoi tilannetta heittämällä kiven 31-vuotiaan Yusif Abu Awwadin pysähtynyttä autoa päin. Kun Yusif nousi autostaan kyselemään asiasta hepreaksi, sotilas lähestyi häntä ja osoitti häntä rintaan aseellaan. Kun Yusif työnsi aseen piipun sivuun ampui sotilas häntä päähän alle metrin etäisyydeltä.

Yusif oli Alin veli. ”Hän oli hyvä mies. Hän ei ollut sekaantunut mihinkään ja hänellä oli israelilaisia ystäviä,” Ali kertoi Times of Israelille. Yusif oli myös käskenyt kylän nuoria olemaan heittelemättä kiviä sotilaita päin, ja he olivat totelleet häntä.

Menetettyään veljensä Ali koki vihaa ja epätoivoa ja harkitsi kostoa. Hän pohti kuinka monen israelilaisen pitäisi kuolla, jotta hänen kostonhimonsa sammuisi. ”Siinä hetkessä tajusin, että ainoa tapa rikkoa vihan kierre oli aloittaa puhuminen toiselle osapuolelle,” Ali kertoi Euronewsille.

Perheenjäseniään menettäneet tapaavat

Vuosi Yusifin kuoleman jälkeen Ali ja muita hänen perheenjäseniään liittyi Parents Circle – Berieved Families Forum nimiseen järjestöön (vapaasti käännettynä Vanhempien piiri – menetyksen kokeneiden foorumi). Omia perheenjäseniään vastapuolen väkivaltaisissa hyökkäyksissä menettäneet palestiinalaiset ja israelilaiset tapaavat ja keskustelevat kokemuksistaan. Päämääränä on sovinnonteon ja väkivallattomuuden levittäminen konfliktin molemmille osapuolille.

Ali on puhunut Israelin siirtokuntalaisille ja on puolestaan kuullut israelinjuutalaisten elämästä ja kokemuksista. Hän uskoo, että jos siirtokuntien asukkaat oppivat tuntemaan ja ymmärtämään häntä ja näkemään palestiinalaisen ihmisenä, siitä rakentuu edellytykset konfliktin ratkaisun saavuttamiseksi.

Aina ei ole helppoa kohdata syvälle juurtuneita mielikuvia toisesta. Kun Ali kutsuttiin Alon Shvutin siirtokuntaan puhumaan, järjestäjä sai positiivista palautetta henkilökohtaisissa viesteissä mutta negatiivisia kommentteja julkisella sähköpostilistalla. ”Miksi tuotte terroristin Alon Shvutiin?” joku kirjoitti. Tapaamisessa eräs siirtokuntalainen puolusti Israelin menetelmiä sanoen että israelilaiset tappavat vain koska ”meillä ei ole muuta mahdollisuutta”.

Israelin miehitysjoukot eivät tee väkivallattoman vastarinnan periaatteen levittämisestä helppoa. Israel on systemaattisesti vastannut Beit Ummarissa järjestettyihin viikoittaisiin rauhanomaisiin mielenosoituksiin samalla tavalla kuin muuhunkin vastarintaan vuosikymmenien aikana: ylettömällä väkivallalla, pidätyksillä ja ampumisilla.
Sotilaiden provosoiva käytös ja aseilla uhkaaminen, kuten Yusifin ampumiseen johtaneessa tilanteessa, ovat normalisoituja menetelmiä. Kylän asukkaita on pahoinpidelty ja vangittu joka yö toistuvissa pidätysoperaatioissa. Lapsia, jopa vain kahdeksanvuotiaita, on pidätetty ilman syytteitä ja pahoinpidelty. Tarkoituksena on painostaa kylän johtohahmoja ja tukahduttaa kaikki vastarinta, myös rauhanomaiset mielenosoitukset.

”Ainoa tapa rikkoa vihan kierre oli aloittaa puhuminen toiselle osapuolelle.”

Israelin sotilaat ovat ampuneet yhteenotoissa kivenheittelijöiden kanssa esimerkiksi 16-vuotiaan Murad Alkamin, 17-vuotiaan Mahmoud Awadin ja 28-vuotiaan Ziad Awadin. Sotilaat ovat myös ampuneet henkilöitä, jotka tutkitusti eivät olleet osallisia yhteenottoihin, tai tilanteissa, joissa sotilaat eivät olleet missään vaarassa. Näistä esimerkkejä ovat 14-vuotiaan Shawkat Al-Alamin, 34-vuotiaan Tareq Al-Alamin, 15-vuotiaan Muhammad Al-Alamin, ihmisoikeusjärjestön työntekijän ja rauhanomaisesti mieltään osoittaneen Hashem Abu Marian, 53-vuotiaan Falah Abu Marian ja 15-vuotiaan Khaled Baharin tapaukset.

Israelilainen valtavirtamedia joko jättää palestiinalaisten ampumiset mainitsematta tai kertoo vain Israelin armeijan version tapahtumista. Palestiinalaisten kuolemat jäävät yleensä tutkimatta.

Samaan aikaan, kun palestiinalaisia kontrolloivassa sotilastuomioistuimessa miltei kaikissa tapauksissa langetetaan tuomio, Israelin viranomaiset katsovat siirtokuntalaisten väkivaltaa sormien läpi. Siirtokuntalaiset ovat tuhonneet palestiinalaisten satoa ja pahoinpidelleet kylän maanviljelijöitä, hyökkäilleet palestiinalaisautoilijoita vastaan autotie 60:lla sekä heitelleet kiviä Beit Ummarin rauhanomaisia mielenosoittajia kohti -  monet näistä iskuista Israelin sotilaiden tukemina.

Vuonna 2011 aseistautuneet siirtokuntalaiset hyökkäsivät Beit Ummariin ja ampuivat rauhanomaisessa vastarinnassa aktiivisesti mukana olleen 16-vuotiaan Yusuf Ahleilin. Ketään ei saatu vastuuseen teosta.

Konfliktia ei ratkaista olemalla oikeassa

Alin on mielestään mahdotonta miettiä yhteiseloa palestiinalaisten ja israelilaisten välillä ilman ihmisryhmien välistä tasa-arvoa ja tasavertaisia mahdollisuuksia. Se, että alistetussa asemassa olevia palestiinalaisia esimerkiksi palkataan siirtokuntiin halpatyövoimaksi, ei riitä, vaan sortava järjestelmä pitää purkaa. Selkeä osoitus tästä nähtiin helmikuussa 2019, kun siirtokuntalaiset Beit Ummarin lähellä varoittivat palestiinalaisia olemaan tekemättä yhteistyötä ihmisoikeusjärjestöjen kanssa, jos he haluavat pitää työpaikkansa siirtokunnissa.

”Väkivallattomuus on kaikkein vaarallisin palestiinalaisten ase, koska se heikentää kaikkia tekosyitä miehitykseen.”

Israelin johto on avoimesti tehnyt kaikkensa itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamisen estämiseksi ja miehityksen vahvistamiseksi. Pyrkimyksenä on liittää suuri osa Länsirannasta Israeliin ilman palestiinalaisasukkaiden hyväksymistä samalla Israelin kansalaisiksi.

Ali, jos kukaan, ymmärtää haasteen vaikeuden. Hän kuitenkin uskoo palestiinalaiseen ja israelilaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Hänen mukaansa Israelin hallitus pelkää kansalaisyhteiskuntaa ja erityisesti palestiinalaisten ja israelilaisten yhteisiä projekteja, koska ne vaarantavat Israelin miehityspolitiikan. ”Israelilainen kenraali kerran sanoi, että väkivallattomuus on kaikkein vaarallisin palestiinalaisten ase, koska se heikentää kaikkia tekosyitä miehitykseen”, Ali kertoo.

Ali puhuu myös kansainvälisen yhteisön vastuusta puuttua tilanteeseen. Kansainvälisen yhteisön hampaattomuus sekä Yhdysvaltain presidentin viimeaikaiset yksipuoliset linjaukset nostavat muiden maiden kansalaisyhteiskunnan vastuun puuttua asiaan. Yksi väkivallattoman vastarinnan työkaluista on maailmanlaajuinen BDS-boikottikampanja, joka pyrkii painostamaan Israelia kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta ja lopettamaan miehitys.

Rauhanvälittäjän ei pitäisi puolustaa yhtä puolta sokeasti, Ali sanoo. Hän peräänkuuluttaa konfliktin ratkaisemisen puolustamista. ”Ei se ole sitä, että pitää olla oikeassa. Se on sitä, että on halu onnistua.”

Beit Ummar jatkaa eloaan ja vastarintaansa väkivallan ja sorron keskellä. Käännettä parempaan ei tällä hetkellä ole näkyvillä, mutta palestiinalaiset, israelilaiset ja kansainväliset rauhanaktivistit jatkavat yhteistä työtään sen puolesta.

Niin kauan kuin maailmassa on Ali Abu Awwadin kaltaisia hahmoja, ei ole myöskään nähtävillä loppua rauhanaktivismille.

Kirjoittaja on viettänyt suuren osan elämästään Israelin/Palestiinan alueella. Hän on tutkinut aihepiiriä useiden vuosien ajan ja toimii ICAHD Finlandin hallituksen jäsenenä.