Uskonnollinen väkivalta Irakissa ajaa asukkaita pakoon ja omiensa pariin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uskonnollinen väkivalta Irakissa ajaa asukkaita pakoon ja omiensa pariin

Vähintään 60 000 irakilaista on joutunut jättämään kotinsa sen jälkeen, kun shiiamuslimien moskeijaa Samarrassa pommitettiin 23. helmikuuta, viranomaiset arvioivat huhtikuun puolivälissä.

Vähintään 60 000 irakilaista on joutunut jättämään kotinsa sen jälkeen, kun shiiamuslimien moskeijaa Samarrassa pommitettiin 23. helmikuuta, viranomaiset arvioivat huhtikuun puolivälissä.

Pakeneminen jatkuu, koska shiia- ja sunnimuslimien välinen väkivalta saa yhä useammat tuntemaan olonsa turvattomaksi.

Shiiat ovat Irakissa enemmistönä, mutta sunnit pitivät valtaa Saddam Husseinin valtakaudella, joka jatkui 1960-luvun lopulta Yhdysvaltain hyökkäykseen 2003. Nyt maata hallitsee shiiajohtoinen väliaikainen hallitus.

Irakilaisia on paennut ulkomaille jo pitkään: yli miljoona jätti kotimaansa Saddamin aikana. Syyt olivat taloudellisia ja poliittisia.

Nyt lähtijöitä ajaa silkka pelko, joka johtuu turvallisuusjärjestelmän romahtamisesta. Monen elämää vaikeuttaa myös puute peruspalveluista aina sähköä ja vettä myöten, ja rikollisuuden kasvu täydentää ahdingon.

Toistaiseksi kotinsa tai koko Irakin ovat hylänneet etupäässä varakkaat perheet. Samarran pommituksen jälkeen myös pienituloiset ovat kuitenkin alkaneet vaihtaa asuinaluetta uskonnollisen suuntauksensa mukaan.

Ulkomaille lähteneistä valtaosa on hakeutunut Jordanian pääkaupunkiin Ammaniin. Virallisen tiedon mukaan Ammanissa asuu nyt yli puoli miljoonaa irakilaista. Epävirallisesti puhutaan 1-2 miljoonasta.

”Sodan aikana pakenimme Bagdadin raskaita pommituksia Ammaniin. Sodan päätyttyä palasimme taloomme Bagdadiin, mutta sinne oli asettunut yhdysvaltalaisia sotilaita, jotka kieltäytyivät poistumasta”, kertoo kolmen lapsen äiti Sundus al-Mashani, 35, joka palasi viime vuonna lapsineen Ammaniin.

Bagdadilainen Osama Bahnam suunnittelee lähtöä. ”Olen miettinyt sitä kaksi viime vuotta, mutta nyt shiiojen ja sunnien keskinäinen tappaminen on vahvistanut päätökseni.”

”Huoli vie meiltä yöunet. Tappaminen on päivittäistä ja tapahtuu vain siksi, että joku sattuu olemaan sunni tai shiia”, Bahnam sanoo. Shiiamuslimeihin kuuluva Uday Dakhil on tähän asti asunut sunnivaimonsa kanssa Adhamiyan asuinalueella.

”Minulla on paljon ystäviä, eikä meillä aiemmin ollut tapana kysellä kumpaa islamin suuntausta kukakin tunnusti. Viikko sitten sunniystäväni neuvoivät minua poistumaan joksikin aikaa Adhamiyasta, koska he ovat huolissaan turvallisuudestani”, Dakhil kertoo.

”Liikkeellä on tuntemattomia ryhmiä, jotka tappavat Adhamiyassa asuvia shiioja. Ja shiiojen alueilla tehdään samoin siellä asuville sunneille”, hän jatkaa.

Ammar Husseinin sunneihin kuuluva setä ammuttiin kuoliaaksi, kun hän oli ostoksilla Bagdadin shiiavoittoisella Shulan alueella. Husseinin mukaan Bagdad on uskontopohjaisten asejoukkioiden hallinnassa.

”Monia sunneja on surmattu asuinalueellani uskontonsa vuoksi. Aluetta hallitsevat asejoukot pyrkivät toteuttamaan uskonnollisen erottelun”, hän jatkaa.

Moni irakilainen uskoo Dakhilin tavoin, että shiiojen johtamalla Iranilla on vaikutusvaltaa osaan asejoukoista ja Irakin poliitikoista. Bahnamin mielestä Irakissa on käynnissä Yhdysvaltain ja Iranin välinen peli.

”Irakin hallitus antaa joidenkin puolueiden perustaa aseistettuja joukkoja, ja jotkut niistä auttavat Irania kasvattamaan shiiojen ja sunnien välistä jännitystä”, Bahnam sanoo.

Hänen mukaansa Iranille on tärkeätä pitää amerikkalaisjoukot kiinni Irakissa, koska Irakin rauhoittuessa joukot miehittäisivät Iranin.

Bahnam syyttää miehitystä sekä uskonnollisen eripuran voimistumisesta että siihen nojaavien asejoukkojen synnystä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia