Palestiinalaisalueiden taloustilanne edelleen synkkä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Palestiinalaisalueiden taloustilanne edelleen synkkä

Nuori palestiinalaismies sytytti itsensä tuleen turhauduttuaan työttömyyteen.

Palestiinalaisalueiden talous kasvaa, mutta siitä huolimatta tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön UNCTADin raportin mukaan kasvun todellinen este on Israelin miehitys, joka on lähes tuhonnut alueiden markkinointi- ja investointimahdollisuudet sekä rajoittanut maan ja luonnonvarojen saatavuutta.

Raportin mukaan Palestiinalaisalueiden talous kasvoi viime vuonna lähes 10 prosenttia, mutta kasvua ei voi pitää kestävänä. Gazassa talouskasvu johtui lähinnä vuodenvaihteen 2008–2009 sodan jälleenrakennustöistä.

Miehitys haittaa raportin mukaan esimerkiksi työvoiman liikkuvuutta ja lannoitteiden saatavuutta, mikä on kutistanut maataloutta. Sen osuus alueiden bruttokansantuotteesta oli vielä vuonna 1995 12 prosenttia, viime vuonna 5,5.

Myös talouskuri ja avunantajien tuen väheneminen uhkaavat raportin mukaan Palestiinalaisalueiden tulevaisuutta. Krooninen köyhyys vaivaa aluetta jo nyt. Epävarma ruokaturva vaikuttaa kahteen kolmesta palestiinalaisesta.

Lisäksi aluetta koettelee työttömyys, joka vaivaa etenkin nuoria. YK:n työjärjestön ILOn mukaan yli puolet nuorista gazalaisnaisista ja lähes kolmannes nuorista miehistä oli viime vuonna työttöminä.

Viime sunnuntaina nuori palestiinalaismies sytytti itsensä tuleen etsittyään kuukausia töitä. Vammoihinsa menehtyneen miehen kerrottiin turhautuneen työttömyyteen ja halunneen protestoida Gazan olosuhteita vastaan. ILOn mukaan tapaus nostaa esiin huolen palestiinalaisten työllisyystilanteesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia