Tutkimus: Ilmastoskeptisten väitteiden toistaminen voi saada tieteeseen uskovatkin epäilemään kantaansa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Ilmastoskeptisten väitteiden toistaminen voi saada tieteeseen uskovatkin epäilemään kantaansa

Ihmiset uskovat herkemmin silloin, kun heille toistetaan samaa väitettä, selviää australialaistutkimuksesta. Se voi helpottaa misinformaation leviämistä.

Sormet tietokoneen näppäimistöllä

Väärä tieto leviää digitaalisissa ympäristöissä helposti, kun väitteitä toistetaan, osoittaa tutkimus. Kuva: Rachel Johnson / CC BY-ND 2.0 DEED.

Toistolla voi olla merkittävä voima virheellisten ilmastoväitteiden leviämisessä, käy ilmi Australian kansallisen yliopiston ANU:n tutkimuksesta.

Tutkijat selvittivät, saako toistuva altistuminen yhdestä lähteestä tuleville ilmastoskeptisille väitteille ihmiset pitämään väitteitä tosina.

Tutkimuksia tehtiin kaksi. Toisessa ryhmässä oli 52 ja toisessa 120 osallistujaa. Yli 90 prosenttia ihmisistä uskoi jo valmiiksi ilmastotutkijoiden kantaan siitä, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama ilmiö. Ilmastoskeptikoita ei siis juuri ollut.

Tutkittaville toistettiin sekä ilmastotieteen kannan mukaisia että ilmastoskeptisiä väitteitä.

”Kummankintyyppiset väitteet näyttivät todenmukaisemmilta, kun niitä toistettiin”, kertoo tutkimuksen tehnyt väitöskirjatutkija Mary Jiang tiedotteessa.

Ilmastoskeptisten väitteiden toistaminen lisäsi näkemystä väitteiden totuudenmukaisuudesta jopa niiden ihmisten mielissä, jotka olivat erittäin huolissaan ilmastonmuutoksesta ja silloinkin, kun ihmiset myöhemmin ymmärsivät, että väite tukee ilmastoskeptistä näkemystä. 

Tutkijoiden mukaan tutkimus osoittaakin, että ihmiset ovat haavoittuvia toistolle.

”Tuttuuden tunne ei ole uskottava tae totuudesta digitaalisissa ympäristöissä, joissa botit ja muut mekanismit voivat johtaa laajaan väärien tai harhaanjohtavien väitteiden leviämiseen”, muistuttaa tutkimuksen toinen tekijä Eryn Newman.

Jiangin mukaan ilmastoskeptisiä väitteitä saatetaan myös esittää tieteellisen faktojen rinnalla ”tasapuolisen raportoinnin” nimissä.

”Useimmat, elleivät kaikki, ilmastotutkijat kuitenkin ovat samaa mieltä ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Vaikka tasapainoinen raportointi varmistaa reiluuden, se ei aina anna oikeaa kuvaa ja voi lisätä bensaa liekkeihin”, hän muistuttaa. 

Myönteistä on tutkijoiden mukaan se, että osallistujat luokittelivat myös todenmukaiset ilmastoväitteet todemmiksi silloin, kun niitä toistettiin. 

Tutkijoiden mukaan tarvitaan lisää tutkimusta siitä, vaikuttaako väitteiden toistaminen samalla tavoin myös ilmastoskeptikoihin, joita tutkimukseen osallistui vain vähän. Tutkijoita kiinnostaa myös se, toimiiko toistettavuus myös esimerkiksi maahanmuuton, koulutuksen ja terveydenhuollon kaltaisten aiheiden kohdalla.

“Tärkeintä on, että meidän tulee olla varovaisia väärän tiedon toistamisessa. Sen sijasta pitäisi toistaa sitä, mikä on totta, ja lisätä sen tuttuutta”, Newman sanoo.

Tutkimus julkaistiin PLOS One -tiedelehdessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia