Kehitysrahoituslaitosten investoinnit menevät usein länsimaisille firmoille kehitysmaiden firmojen sijasta. Kehitysmailla ei myöskään ole riittävästi sananvaltaa kehitysrahoituslaitoksissa, sanoo eurooppalainen järjestöverkosto Eurodad.

Verkosto tutki kahden vuoden ajan kansainvälisiä kehitysrahoituslaitoksia. Kehitysrahoituslaitosten tarkoituksena on muun muassa lisätä investointeja kehitysmaihin, ja vuoteen 2015 mennessä niiden uskotaan investoivan jo 74 miljardia euroa yksityiselle sektorille. Summa on jo lähes kaksi kolmasosaa virallisesta kehitysavusta.

Eurodadin mukaan kehitysrahoituslaitosten hyöty kehitysmaille on kuitenkin kyseenalainen. Länsimaalaiset yritykset saavat usein leijonanosan sopimuksista, ja rahat kierrätetään toisinaan veroparatiisien kautta.

Esimerkiksi Maailmanpankin lainaelimen IFC:n sekä Euroopan kehityspankin vuosina 2006–2010 tukemista firmoista vain neljänneksellä oli kotipaikka kehitysmaassa, raportissa kritisoidaan.

Myös rahoituskohteet ovat toisinaan hämäriä. Maailmanpankin IFC on sijoittanut rahaa muun muassa monikansalliseen Mövenpick-hotelliketjuun Ghanassa ja Marriot-ketjuun Jamaikalla. Investointeja puolusteltiin mahdollisuudella luoda työpaikkoja, mutta useat toimijat ovat asettaneet kyseenalaiseksi hankkeiden kehitysvaikutukset sekä julkisen tuen tarpeen, Eurodad sanoo.

Eurodad kritisoi myös sitä, ettei kehitysmailla ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa kehitysrahoituslaitosten toimintaan. Kehitysmailla on IFC:ssä alle 30 prosentin äänivalta, muissa instituutioissa ei yleensä minkäänlaista. Useimmilla ei ole myöskään mekanismeja, joiden avulla kärsineet yhteisöt voisivat vaatia hyvitystä pieleen menneistä projekteista.

Eurodad muistuttaa, että taannoin esimerkiksi IFC rikkoi Hondurasissa omia standardejaan. Se oli investoinut palmuöljy- ja ruokafirma Dinant Corporationiin, jota on syytetty toistuvasti maakiistoissa viljelijöiden tappamisesta ja kidnappauksista sekä häädöistä.