Presidentinvaalikampanjat huipentuvat tällä viikolla vaalien ensimmäiseen kierrokseen. Vaalien alla medioiden lisäksi myös kansalaisjärjestöt ovat järjestäneet omia vaalitenttejä.

Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International esitti ehdokkaille väitteitä ihmisoikeuksista, kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo järjesti ehdokkaille yksilötentit, jotka käsittelivät kestävän kehityksen kysymyksiä.

YK-liitto oli mukana ulko- ja turvallisuuspoliittisen vaalipaneelin järjestämisessä ja Diakonissalaitos on julkaissut Arvojohtaja-podcastin. 

Maailma.net teki koosteen ehdokkaiden vastauksista keskeisimpiin Fingon ja Amnestyn kysymyksiin. Fingon tenteissä olivat mukana kaikki muut ehdokkaat paitsi Alexander Stubb (kok) ja Harry Harkimo (Liike nyt), Amnestyn väitteisiin vastasivat kaikki paitsi Harkimo.

Mikä on Suomen ulkopolitiikan tärkein arvo?

Presidentinvaalien ehdokkaita moititaan usein liiasta samankaltaisuudesta, sillä vaalitentit ovat sujuneet varsin sopuisissa merkeissä. Fingon tenteissä ehdokkaat olivatkin suhteellisen yksimielisiä siitä, mikä on Suomen ulkopolitiikan tärkein arvo.

Suurin osa nosti esiin ihmisarvon tai ihmisoikeudet. 

”On tärkeä arvo, että Suomi on edistämässä ulkopolitiikassaan ja kansainvälisessä toiminnassaan sitä periaatetta, että ihminen on yhtä arvokas riippumatta sitä, minne hän syntyy tai missä elää. Jakamattoman ihmisarvon ja elämän kunnioittamisen pitää olla läpileikkaavana punaisena lankana Suomen toiminnassa”, sanoi Jutta Urpilainen (sd). 

Mika Aaltola (sit) ja Jussi Halla-aho (ps) olivat ainoat ehdokkaat, jotka eivät maininneet ihmisoikeuksia. Halla-aho piti ulkopolitiikan tärkeimpänä arvona suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolustamista, mikä ei hänen mukaansa sulje pois muita, ”altruistisempia” globaaleja tavoitteita.

Aaltola puolestaan nimesi tärkeimmäksi arvoksi selviytymisen.

 ”Suomen ulkopolitiikan perusviisaus on muotoiltu selviytymiseksi. Se on eksistentiaalinen kysymys, ja se viittaa usein geopolitiikkaan ja Venäjään, mutta sitä voi laajentaa eri suuntiin. Globaalien haasteidenkin ympärillä painitaan tämän arvon ja intressin kanssa.” 

Miten tasapainoilla itärajalla?

Ehdokkaita jakoi Fingon tentissä kysymys siitä, miten he itärajan tilanteessa tasapainoilisivat ihmisoikeuksien ja Suomen turvallisuuden välillä.

Li Andersson (vas) ja Jutta Urpilainen korostivat ihmisoikeusvelvoitteita.

”On vaarallista luoda sellaista kuvaa, että turvallisuus ja ihmisoikeudet ovat vastakkaisia asioita tai että meillä olisi mahdollisuus valita niiden välillä. -- Kun tehdään päätöksiä kansallisesta turvallisuudesta, on huolehdittava siitä, että ne on sovitettu yhteen minimi-ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa”, Andersson totesi. 

Olli Rehn (kesk), Pekka Haavisto (vihr) ja Jussi Halla-aho taas nostivat kaikki esiin kansainvälisen pakolaissopimuksen puutteet. 

”On väärin käyttää ihmisiä välineenä. -- Tunnen vähän viehtymystä ajatukseen, että Geneven pakolaissopimusta kehitettäisiin suuntaan, jossa hybridivaikuttamiskäytäntö otettaisiin jotenkin huomioon. Tiedän, että se on pitkä tie. Ennen sitä raja täytyy saada turvalliseksi ja on tuotava koko ajan esiin, ettei se saa muuttaa Suomen pakolaispoliittisia linjauksia laajemmin”, Haavisto sanoi. 

Sari Essayah (kd) puolestaan kritisoi Venäjän hybridioperaatiota yleisesti ja Aaltola sanoi, että rajanylityspaikkojen sulkeminen ehkäisee pidemmällä tähtäimellä vielä suurempaa hätää.

Mitä ihmisoikeuksia halutaan edistää?

Myös muutamat muut ihmisoikeuskysymykset jakavat ehdokkaita. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty esitti ehdokkaille kuusi väitettä, jotka liittyivät muun muassa antirasismiin, pakolaisten oikeuksiin sekä naisten ja sateenkaarivähemmistöjen oikeuksiin.

Useimmat ehdokkaat olivat jokseenkin tai täysin samaa mieltä lähes kaikkien väitteiden kanssa. Kysymys naisten oikeuksien ja sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien puolustamisesta oli kuitenkin vaikea Sari Essayahille (kd).

Hän ei osannut sanoa, tukisiko hän presidenttinä aktiivisesti naisten, tyttöjen ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumista globaalisti. Syynä oli se, että Amnesty mainitsee väitteen yhteydessä anti-gender-liikkeen, joka vastustaa näitä oikeuksia.

”Kysymys sisältää hyvin arvolatautuneita ja salaliittoteorian omaisia väitteitä globaalisti verkkottuneista tasa-arvon vastustajista. Se, että ei tue esimerkiksi pride-liikkeen poliittisia tavoitteita, ei tee kenestäkään ihmiskunnan vihollista. Itselleni ihmisten yhdenvertaisuus ja miesten ja naisten välinen tasa-arvo ovat tärkeitä ja edistettäviä asioita”, Essayah vastasi.

Antirasistisen työn edistämiseen sitoutuivat ainakin jossain määrin kaikki ehdokkaat paitsi Halla-aho, jonka mukaan rasismiin liittyvien kyselytutkimusten informaatioarvo on vähäinen ja suomalaiset kyllä suvaitsevat niitä ulkomaalaisia, jotka yrittävät sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Eniten hajontaa aiheutti väite, jonka mukaan presidenttinä ehdokas edistäisi Suomen globaalia vastuunkantoa maailman pakolaistilanteesta. Täysin samaa mieltä olivat Andersson, Haavisto ja Urpilainen ja jokseenkin samaa mieltä Rehn ja Aaltola. Jokseenkin eri mieltä oli Halla-aho.

Kantansa kanssa kahden vaiheille jäivät Essayah sekä Alexander Stubb (kok).

”Suomi on yksi niistä harvalukuisista maista, jotka esimerkiksi ottavat kiintiöpakolaisia. Olemme valitettavasti saaneet huomata, että liikkeellä olevia turvapaikanhakijoita käytetään myös hybridioperaation välineinä. Tarvitaan vahvempaa kansainvälistä yhteistyötä tällaisen ihmisten hyväksikäytön torjumiseksi”, Stubb muotoili.

Pitäisikö kehittyvien maiden saada vahvempi rooli?

Fingon tentissä kiinnostavin kysymys oli kenties se, pitäisikö Suomen antaa kehittyville maille enemmän tilaa maailmanpolitiikassa.

Kysymys on ajankohtainen, sillä se liittyy toisaalta Ukrainan sotaan ja siihen, että kehittyvät maat eivät ole nousseet vastustamaan Venäjän hyökkäystä YK:ssa niin aktiivisesti kuin oli toivottu. Samaan aikaan käydään keskustelua tarpeesta uudistaa esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvostoa ja muita globaaleita instituutioita, joissa länsimaat pitävät valtaa. Kehitysyhteistyöpiireissäkin velloo keskustelu dekolonisaatiosta – valtarakenteiden purkamisesta ja päätösvallan siirtämisestä rikkailta mailta köyhille.

Useimmat ehdokkaat kannattivat kehittyvien maiden vahvempaa roolia maailmanpolitiikassa.

”Kyllä se olisi kaikkien edun mukaista. -- Kyse on aika pitkälle siitä, pysyvätkö kehittyvät maat mukana lännen aikoinaan rakentamissa kansainvälisissä järjestöissä vai lähtevätkö ne omille raiteilleen. Mielestäni reformistinen linja on oikea, ja sama koskee myös YK-järjestelmää. YK:n turvallisuusneuvosto pitäisi uudistaa vastaamaan nykymaailman ja tulevan maailman reaalisia voimasuhteita. Silloin se olisi toimivampi ja vaikuttavampi”, sanoi Rehn. 

Haavisto varoitti luomasta globaalin etelän maista viholliskuvaa. Yhteisten intressien kautta voidaan rakentaa verkostoja niiden kanssa, hän sanoi.

Halla-ahon mukaan ulkopolitiikassa pitää hyväksyä, etteivät kaikki halua elää ”kuin me”. 

”Meidän ei ole syytä lähteä moralistiseksi supervallaksi tai heristämään sormea ja markkinoimaan omia arvojamme yksittäisissä kysymyksissä sellaisiin paikkoihin, joissa niille ei ole kysyntää. Sen sijaan on syytä tunnistaa ja etsiä yhteisiä tavoitteita. Niitä on varmasti löydettävissä esimerkiksi globaalin etelän maiden kanssa.” 

Epäilevämmin kehittyvien maiden roolin vahvistamiseen suhtautuivat Mika Aaltola ja Sari Essayah. Aaltola sanoi, ettei se, että epädemokraattisten maiden väestöllä olisi enemmän valtaa ulkopolitiikassa, johtaisi parempaan lopputulemaan. Essayah viittasi samaan.

Minkä maan presidentiksi pyrkisit, jos et pyrkisi Suomen presidentiksi?

Vaalien alla tenttejä on kevennetty kysymällä ehdokkailta myös urheiluharrastuksista, lempiruuasta ja vaikkapa siitä, mitä nämä tekisivät, jos puoliso pettäisi.

Fingon tentissä kysyttiin, minkä maan presidentiksi ehdokkaat pyrkisivät, jos ne eivät pyrkisi Suomen presidentiksi. Kaikki valitsivat eri maan: Aaltola Sveitsin, Andersson Norjan, Haavisto Ruotsin – ja Urpilainen EU-komission. Rehniltä kysymys jäi kysymättä.

Omaperäisimmät vastaukset antoivat Essayah ja Halla-aho. Halla-aho valitsi Naurun, koska se on pieni maa, jossa muutoksia voisi saada aikaan nopeasti.

Essayah vaas valitsi Venäjän, koska sillä on käytännössä suurin vaikutus maailmanrauhaan tällä hetkellä.