Maailman tila uutisineen Syyrian pommituksista tai ruokakriiseistä ei varsinaisesti houkuttele optimistiseen ajatteluun. YK:n kehitysjärjestöjen yhteistyötä tukevan koordinaatioyksikön UN Docon johtaja Kanni Wignaraja sanoo kuitenkin olevansa synnynnäinen optimisti.

"On keskityttävä siihen, mitä myönteistä voi tehdä – muuten ei voisi koskaan nousta aamulla sängystä", hän toteaa.

Suomessa eilen vierailleen Wignarajan mielestä syytä positiiviseen ajatteluun antaa ainakin se vauhti, millä maailman maat ovat ryhtyneet toteuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Asiasta puhutaan nyt parlamenteissa asti, ei vain tietyissä ministeriöissä, hän huomauttaa. Useimmilta YK:n 131 maatoimistolta on jo pyydetty apua siinä, miten ryhtyä toteuttamaan tavoitteita kansallisella tasolla.

"Luulimme, että kriiseistä ja konflikteista kärsiviä maita agenda ei kiinnostaisi niinkään paljon, mutta sen sijaan esimerkiksi Somalia on ottanut agendan osaksi kansallista suunnitelmaansa", Wignaraja kehuu.

Myös esimerkiksi Sierra Leonessa tavoitteet on jo sisällytetty budjettiin ja niistä on tehty populaari versio, jota on jaettu muun muassa kansalaisjärjestöille.

Hallitukset vastuussa kansalle

YK:n jäsenmaat hyväksyivät kestävän kehityksen agendan viime vuoden syyskuussa. Se koostuu 17 tavoitteesta ja 169 alatavoitteesta. Se ei ole juridisesti maita sitova, mutta sen on määrä ohjata koko maailman kehitystä vuoteen 2030 asti. Tavoitteet ovat lähes utopistisia: niihin kuuluu esimerkiksi äärimmäisen köyhyyden poistamisen, kaikkien lasten saaminen kouluun ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen.

Agenda onkin saanut kunnianhimonsa vuoksi kritiikkiä. Etenkin edistyksen mittaaminen suunniteltujen 230 indikaattorin avulla tulee olemaan raskasta monille maille, ja epäselvää on myös se, miten usein maat ylipäätään velvoitetaan raportoimaan edistyksestään.

Wignarajan mukaan on saavutettava tasapaino yksityiskohtaisen mittaamisen ja itse konkreettisen työn välillä. Kaikkea ei tarvitse mitata samalla tavoin, hän muistuttaa. Hän myös uskoo, että olennaisinta on, että hallitukset raportoivat omille kansalaisilleen tavoitteista.

Ongelmana kuitenkin on, että suurin osa maailman väestöstä ei todennäköisesti tiedä tavoitteista. Esimerkiksi Suomessa viime kesänä tehdyn kyselyn mukaan vain 34 prosenttia on edes kuullut niistä.

"Tämän eteen on tehtävä paljon enemmän työtä. Tavoitteet pitää viedä esimerkiksi kouluihin. Paras tekijä tässä on kansalaisyhteiskunta. Tavoitteista on tehtävä normaali keskustelunaihe", Wignaraja patistaa.

Kehitysapua tarvitaan yhä

YK on arvioinut, että tavoitteiden toteutuminen tulisi vaatimaan vuosittain noin 1,3 biljoonaa euroa, yli yhdeksän kertaa enemmän kuin esimerkiksi virallinen kehitysapu. Siksi agendan toteuttamisessa onkin peräänkuulutettu paljon esimerkiksi yksityisen rahoituksen lisäämistä.

Wignarajan mukaan myös perinteisellä kehitysavulla on kuitenkin edelleen tärkeä rooli. Se voi toimia vipuvartena, jonka avulla saadaan lisää rahaa, hän sanoo. Tällä hetkellä tilanne ei kuitenkaan näytä hyvältä.

"Monet päättäjät ovat leikanneet apubudjettia. Samaan aikaan mietitään, miksi ihmiset pakenevat. Tämä on tilaisuus katsoa takaisinpäin ja kysyä, pitäisikö taas alkaa investoida kehitysmaihin, puuttua niihin syihin, joiden vuoksi ihmiset pakenevat", Wignaraja sanoo.

UN DOCO toimii suoraan YK:n kehitysryhmän alaisuudessa ja tukee YK:n operationaalisten kehitysjärjestöjen yhteistyötä maatasolla Resident Coordinator -järjestelmän avulla.