Yritysvastuuverkosto FIBS ja Reilu kauppa ry julkaisivat keväällä selvityksen yritysten ihmisoikeusvaikutuksista. Mitä selvityksestä ilmeni?

Ilmeni, että ihmisoikeusvaikutuksista huolehtiminen yrityksissä melko alkutekijöissään. Vaikka yrityksillä on paljon sitoumuksia kunnioittaa ihmisoikeuksia, ovat käytännön toimet vielä vähäisiä. Suurimmalla osalla yrityksistä oli haasteita tunnistaa ihmisoikeusvaikutuksia toimitusketjuissaan. Yritykset kaipaavat myös tukitoimia, eli ne toivovat viranomaisilta esimerkiksi selkeää ohjeistusta, koulutusta ja työkaluja ihmisoikeusvastuusta huolehtimiseen.

Miten yritykset ihannemaailmassa toimisivat? Mitä niiden pitäisi ihan konkreettisesti tehdä, jotta kukaan suomalainen ei ostaisi esimerkiksi uiguurien pakkotyövoimalla kasvatettua puuvillaa sisältäviä farkkuja?

Yritysten tulisi perehtyä YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskeviin periaatteisiin ja noudattaa niitä ottamalla käyttöön huolellisuusprosessi. Prosessi ohjaa hallitsemaan toiminnasta aiheutuvia vaikutuksia ihmisille ja ympäristölle. Työ saattaa tuntua isolta, mutta tärkeintä on aloittaa. Esimerkiksi niin, että listaa kaikki ihmisoikeudet ja käy läpi, toteutuvatko ne omassa toiminnassa ja toimitusketjuissa. Reilulta kaupalta löytyy riskikartta, Fairtrade Risk Map, jota voi käyttää apuna ja inspiraationa.

Kun riskit on tunnistettu, niitä tulee ehkäistä ja haitallisia vaikutuksia vähentää, tarvittaessa myös korjata ja korvata. On tärkeää, että kaikissa vaiheissa käydään vuoropuhelua toimitusketjun haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa. Esimerkiksi kaakaontuotantoketjussa, missä köyhyydestä aiheutuva lapsityö on riski, tulee kuunnella viljelijöitä ja heidän perheitään. Yhdessä heidän kanssaan pohditaan toimia, joilla tilanne saataisiin sellaiseksi, ettei ihmisoikeuksia loukattaisi. Huolehditaan, että viljelijöille kaakaosta maksettava tulo riittää elämiseen ja luodaan paikallisyhteisön ja viranomaisten kanssa järjestelmä, jolla pidetään huolta siitä, että lapset ovat kouluissa eivätkä vaarallisissa töissä kaakaoviljelmillä.

Puuvillan osalta tiedämme, että kaikki Kiinassa käsitelty ja tuotettu puuvilla voi potentiaalisesti olla peräisin uiguurialueelta ja sitä on maailmanmarkkinoilla paljon. Yritysten käyttämät sertifioinnit ovat hyvä työkalu, mutta niiden kriteereihin ja valvontaan tulee perehtyä tarkkaan, sillä sertifiointien vaatimuksissa on valtavia eroja. Esimerkiksi Reilu kauppa ei sertifioi ollenkaan Kiinassa viljeltyä puuvillaa, joten mustapohjaista Fairtrade-merkkiä käyttämällä voi varmistaa, ettei puuvilla ole peräisin uiguurialueelta. Luomusertifioinnista on paljon hyötyä, mutta puuvillan ketjussa se ei yksin riitä, koska se ei puutu viljelyvaiheen ihmisoikeusriskeihin.

Mikseivät yritykset tee riittävästi? Eivätkö ihmisoikeudet kiinnosta niitä? 

Yleisin ristiriita on, että yritykset ovat tottuneet katsomaan riskejä omalle toiminnalleen ja mahdollisuudelle tehdä voittoa. Nyt näkökulmaa pitäisi muuttaa, eli katsoa mitä vaikutuksia yritysten toiminnalla on ihmisiin ja ympäristöön.

Yrityksillä on kuitenkin paljon sitoumuksia. Kolmasosa selvitykseen vastanneista yrityksistä oli sitoutunut elämiseen riittäviin palkkoihin toimitusketjuissa, mutta vain parilla yrityksellä oli niihin liittyviä konkreettisia toimia tai aikatauluja. Eli en sanoisi, etteivät ne kiinnosta yrityksiä, mutta niitä ei ole priorisoitu yrityksen toiminnassa. Toinen syy on toki se, ettei ole pakko, eikä ihmisoikeuksien huomiotta jättämisestä tule sanktioita. Osa yrityksistä toimii kuitenkin hyvin ja oikein, mutta valitettavasti monet saavat epäreilua kilpailuetua siitä, että ne toimivat vastuuttomasti.

Mikseivät toisaalta tuottajamaiden valtiot huolehdi kansalaistensa oikeuksista?

Toki ensisijainen vastuu kansalaisten oikeuksien suojelemisesta on valtioilla, mutta demokratian asteet, hyvinvoinnin ja vaurauden taso vaihtelevat. Tällä on vaikutusta siihen, kuinka paljon näillä valtioilla on halua ja mahdollisuuksia huolehtia kansalaisten oikeuksista ja hyvinvoinnista. Tämä ei poista Suomen tai yritysten vastuuta kunnioittaa ihmisoikeuksia. Yritysten tulee yhtä lailla huolehtia siitä, ettei ihmisoikeuksia loukata maissa, joissa lainsäädäntö ja valvonta ovat heikompia.

Onko mikään mennyt parempaan suuntaan viimeisten 10 vuoden aikana?

Toki. Olen itse seurannut työntekijöiden asemaa ja oikeuksia yritysten toimitusketjuissa 20 vuotta. YK:n ohjaavat periaatteet hyväksyttiin 12 vuotta sitten eli saatiin globaali yhteisymmärrys sille, miten yritysten tulisi ihmisoikeuksia kunnioittaa. Sen jälkeen keskustelu on syventynyt ja esimerkiksi alakohtainen yhteistyö ongelmiin puuttumiseksi on parantunut. 10 vuotta sitten järkyttävä Rana Plazan vaatetehtaan romahdus sysäsi yritykset huolehtimaan tehtaiden turvallisuudesta juridisesti sitovalla sopimuksella, Bangladesh Accordilla. Fair Wear Foundation puolestaan parantaa tekstiiliteollisuuden työoloja ja palkkoja. Kaakaontuotannon ihmisoikeusongelmiin on puututtu monissa Euroopan maissa yritysten ja muiden sidosryhmien yhteisillä aloitteilla. Toivon, että Suomessakin alakohtainen yhteistyö lisääntyisi, koska yksin näiden asioiden ratkaiseminen ei onnistu.

Toisaalta ihmisoikeuksien loukkaukset ovat yhä yleisiä, mikä osoittaa, ettei vapaaehtoinen yritysvastuu riitä. Suurin muutos onkin tapahtunut ajattelussa, että yritysvastuusta voidaan tehdä lakisääteistä.

Vireillä on uusi EU-laki, joka vaatisi yritykset lain nojalla pitämään huolta siitä, ettei niiden tuotantoketjussa tapahdu ihmisoikeusloukkauksia, eivätkä ne tuhoa ympäristöä. Onko tämä vauhdittanut muutosta yrityksissä?

Selvityksemme mukaan moni yritys suhtautuu lakiesitykseen positiivisesti ja lain valmistelu on terästänyt sekä systematisoinut yritysten työtä ihmisoikeusasioissa. Osa yrityksistä odottaa, että lakisääteinen huolellisuusvelvoite parantaa niiden mahdollisuutta saada tietoa ja puuttua ongelmiin toimitusketjuissaan.