Tämä juttu on alun perin julkaistu Työmaana maailma -lehdessä. Tilaa lehti täältä.

Yritysvastuun noustua tapetille sosiaalisen vastuun tarkastukset kehitysmaiden vaatetustehtailla ovat voimakkaasti kasvanut bisnes, ja tehtailla on käynyt useita eri tarkastajia.

Monet tutkijat ja myös yritysväki puhuvat kuitenkin tehdastarkastusten kriisistä. Tarkastukset ovat parhaimmillaan onnistuneet parantamaan vain joidenkin yksittäisten tehtaiden työoloja, tutkijat toteavat. Paljon puhutussa yritysvastuussa on siis vain vähän tuloksia. Tutkimusta ei ole tarpeeksi, jotta kokonaiskuvasta voitaisiin sanoa mitään.

Itse asiassa vastuuteot voivat joskus pahentaa tilannetta, tutkijat muistuttavat. Esimerkiksi jos brändiyritys katkaisee tilaukset työntekijöitään huonosti kohtelevalta tavarantoimittajalta, ompelijat jäävät monesti työttömiksi. Hyvää tarkoittanut toimenpide tekee hallaa itse asianosaisille. Lisäksi on huomattu, että kotityöläisten aseman parantaminen on erityisen vaikeaa.

Yritykset eivät aina tiedä, mitä vaikutuksia niiden vastuutoiminnalla on. Järjestötkään eivät ole aina tarpeeksi hyvin perillä omien linjaustensa vaikutuksista.

Ei kuitenkaan vain julkisuustemppu

Yleisesti ottaen yritysvastuussa ei kuitenkaan ole ainakaan enää kysymys pelkästään julkisuustempusta, jossa yritykset vain hehkuttaisivat omaa vastuullisuutta tekojen jäädessä tyystin puuttumaan. Monet yritykset ovat tehneet kunnianhimoisiakin vastuutekoja, vaikka on toki paljon niitäkin, jotka pitävät siitä turhaa porua.

Tehdasolojen parantaminen ei ole vaatetusalalla niin yksinkertaista kuin ensin luulisi. Alalla ei juuri ole monikansallisia yrityksiä, jotka omistaisivat tehtaat, ja joilla olisi kuitenkin vahvat brändit. Vaatteet kaupataan yleensä itsenäisten yritysten välillä, ja se vaikeuttaa yritysvastuun toteuttamista. Jos brändiyritys on esimerkiksi osoittanut tehtaalle palkankorotuksiin rahaa, se ei ole aina mennyt ompelijoille.

Vaikka tehdasolojen parantaminen on alihankintaketjuissa vaikeaa, se ei ole mahdotonta. Kyse on lopulta käytännön asioista, jotka on aivan mahdollista hoitaa.

Ostajilla on valtaa ja vastuuta

Kehitysmaiden tehtailijat ovat usein tiukan paikan edessä. Brändiyritys on tinkinyt vaatteista saatavat hinnat äärimmilleen, toimitusaikataulu on kireä, eikä yötöitä voi välttää. Mallistoihin tulee kaiken kukkuraksi liikaa viime hetken muutoksia. Sisäänostaja muistaa mainita vastuuohjelmasta ja sanoo lähettävänsä tarkastajan tehtaalle katsomaan, että palkat ja työolot ovat kunnossa.

Vaikka monet ongelmat ovat kiinni tehtaasta ja ne voidaan ratkaista vain tehtaalla, ostajilla on myös vastuunsa. Heillä on myös valtaa.

Vaatetusalalla rikkaista maista peräisin olevilla tilaajilla on valtaa tyypillisesti kehitysmaassa oleviin valmistajiin, esittää paljon siteerattu sosiologian professori Gary Gereffi. Hienostunutta teknologiaa vaativilla aloilla, kuten lentokoneiden valmistuksessa, on toisin päin: Rikkaisiin maihin sijoittuneilla lentokoneiden valmistajayrityksillä on enemmän valtaa kuin sen eri puolilla maailmaa olevilla asiakkailla.

Suurimmat voitot vaatetusalalla syntyvät brändistä ja sen hallintaan liittyvistä toiminnoista eli vaatesuunnittelusta ja markkinoinnista. Rikkaiden maiden tilaajat eli brändiyritykset sanelevat ehdot kehitysmaiden valmistajille.

Miten Suomessa?

Finnwatch selvitti suomalaisten vaatetus- ja urheilutuoteyritysten tuontikaupan vastuuta kolmella yrityskyselyllä vuosien 2006 ja 2010 välillä. Kuva ei ollut kovin hääppöinen. Monet kotimaiset yritykset eivät olleet vuoden 2006 selvityksen perusteella tehneet mitään tuontikaupan vastuun eteen.

Finnwatchin vuonna 2009 tehdyssä seurannassa selvisi, että yritysten keskinäinen tarkastusjärjestelmä BSCI (Business Social Compliance Initiative) on saanut suomalaisista yrityksistä uusia jäseniä, mutta jäsenyydet järjestöjohtoisissa vastuualoitteissa loistavat poissaolollaan. Lähes kymmenen ruotsalaista vaatetusyritystä on Alankomaissa pääkonttoriaan pitävän järjestöjohtoisen Fair Wear Foundationin jäsenenä, mutta suomalaisia jäseniä sillä tai muilla järjestöjohtoisilla vastuualoitteilla ei ole. Suomalaisista yrityksistä kuitenkin Kesko suosittelee tavarantoimittajilleen SA8000-standardia.

Clean Clothes -kampanjan suosittelemia järjestöjohtoisia aloitteita on viisi. Ne toimivat eri tavoin ja tekevät yhteistyötä keskenään. Näihin viiteen lukeutuvat jo mainitut sosiaalisen vastuun standardi Social Accountability 8000 ja hollantilainen vaatetusalan aloite Fair Wear Foundation. Muita ovat brittiläinen Ethical Trading Initiative ja yhdysvaltalainen Fair Labor Association, josta ay-liike jättäytyi pois. Viides järjestöjohtoinen aloite on yhdysvaltalaisten korkeakoulujen lisenssituotteiden, kuten collegehupparien, valmistusolosuhteita valvova Worker Rights Consortium.

Yritysten keskinäinen BSCI ei julkista kaikkia tietoja toiminnastaan, mutta se esittää vuosikertomuksessaan, että ensimmäisistä tarkastuksista läpi pääsee kolmannes tehtaista, viidenneksen pitää tehdä parannuksia ja lähes puolet tehtaista reputtaa. Koska BSCI keskittyy lähinnä valvomaan sitä, noudattavatko tehtaat maansa lakeja, luvuista voidaan päätellä, että lähes puolet tehtaista ei noudattanut edes paikallisia lakeja. Suurimmat epäkohdat tehtailla liittyvät BSCI:n mukaan työaikaan, palkkaan sekä työterveyteen ja -turvallisuuteen. Työsarkaa siis riittää.

Sen voi tehdä myös aivan toisin

Yritysjohtoiset järjestelmät keskittyvät monesti tehdasolojen tarkastuksiin ja jättävät brändiyritysten ostokäytäntöjen vaikutukset vähemmälle huomiolle. Tehdastarkastuksista tulee tällöin yksi kehitysmaiden tavarantoimittajien kontrollin muoto lisää ja kilpajuoksu tarkastajien huijaamiseksi jatkuu.

Toisaalta, vaikka tehdastarkastuksissa olisi paljon parannettavaa, ne ovat myös oikeasti vaikeita suorittaa, eikä mikään tarkastussysteemi ole aukoton.

Järjestöjohtoinen Fair Wear Foundation tarjoaa tarkastuksiin aivan toisenlaisen lähestymistavan. Sen pistokokeissa tehtaat eivät voi reputtaa, vaikka väärinkäytöksiä löydettäisiin. Työoikeuksien loukkaukset FWF pyrkii parantamaan tiiviillä yhteistyöllä tehtaiden kanssa ja siinä olennaista on luottamus.

Fair Wear Foundationissa ja muissa järjestöjohtoisissa vastuualoitteissa työ aloitetaan monesti tavarantoimittajien määrän vähentämisellä. Keskikokoisella vaatebrändiyrityksellä voi helposti olla satoja tavarantoimittajia. Määrää pienentämällä tehdastarkastukset vähenevät ja pidemmät liikesuhteet mahdollistavat pitkäjänteisen kehittämistyön.

Fair Wear Foundation puuttuu tarvittaessa ostokäytäntöihin. Jos toimitusaikataulut ovat liian tiukat, FWF pyytää brändiyritystä antamaan tavarantoimittajalle lisää aikaa. Jos brändiyritys maksaa vaatteista liian vähän, FWF kehottaa maksamaan tavarantoimittajalle enemmän.

Vaikka FWF:n mallia ei ehkä kannata kopioida määrättömästi, olennaista on, että FWF ulottaa kontrollinsa brändeihin ja niiden ostoihin. Tehtaiden sijaan FWF potkaisee pois jäsenyrityksiään, eurooppalaisia vaatebrändejä, jos ne eivät muuta tarpeeksi toimintatapojaan. Esimerkiksi vuonna 2009 FWF erotti viidestäkymmenestä jäsenyrityksestään viisi.

Huomio palaa kehitysmaista Suomeen

Jotta tehdasolojen parantaminen olisi tukevammalla pohjalla, suomalaistenkin vaatetusyritysten olisi tärkeää ulottaa vastuunsa omiin ostokäytäntöihinsä. Kotimaiset vaatetusyritykset eivät julkaise nettisivuillaan juuri mitään ostamiseensa liittyvää, joten on vaikea sanoa, kuinka pitkälle tämä on tiedostettu.

Finnwatchin vaatekyselyissä selvitettiin suomalaisten yritysten ostokäytäntöjä yleisellä tasolla, eikä mitään kovin hienostuneita sisäänoston vastuujärjestelmiä yritysten vastauksissa tullut esiin. Ilahduttavaa oli, että monet kotimaiset yritykset kertoivat liikesuhteiden tavarantoimittajiin olevan pitkiä.

Kirjoittaja valmistelee kirjaa vaatetusyritysten tuontikaupan sosiaalisesta vastuusta.