Koulutus pitäisi nostaa Suomen kehitysyhteistyön kärkitavoitteeksi, suositellaan ulkoministeriön helmikuussa julkaistussa raportissa.

Raportin työryhmässä on ollut edustajia ulkoministeriön lisäksi opetusministeriöstä, Opetushallituksesta, koulutusvientiohjelma Education Finlandista, korkeakouluista ja kehitysyhteistyöjärjestöistä, kuten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingosta.

”Suomi on tehnyt pitkään kehitysyhteistyötä koulutuksen ja opetuksen parissa, ja meidän osaamisellemme on maailmalla valtava kysyntä. Meiltä haetaan asiantuntemusta esimerkiksi koulutusjärjestelmien reformeihin tai opettajankoulutuksen järjestämiseen”, perustelee työryhmän vetäjä Tuula Yrjölä ulkoministeriöstä.

Yrjölän mukaan taustalla vaikuttaa globaali oppimisen kriisi, jonka vuoksi on haluttu pohtia, mitä suomalaiset voisivat tehdä enemmän. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon raportin mukaan maailmassa on 617 miljoonaa lasta ja nuorta, jotka eivät osaa kunnolla lukea tai laskea, vaikka heistä kaksi kolmasosaa on käynyt koulua.
 
”Asioita pitää tarkastella uudella tavalla. On edelleen tärkeää, että tytöt pääsevät kouluun, mutta koulussa täytyy myös oppia jotain. Kyse on opetuksen laadusta, ja siinä meillä suomalaisilla on annettavaa. Se on myös YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:n yksi tavoite”, Yrjölä sanoo.

Mahdollisuuksia myös ”kaupallisille toimijoille”

Koulutus kehitysyhteistyön ja -politiikan kärkitavoitteeksi -raportissa suositellaan muun muassa kehitysyhteistyömäärärahojen kokonaispotin kasvattamista ja suomalaisten koulutusalan toimijoiden yhteistyön tiivistämistä. Raportin mukaan kehitysyhteistyötä tekemään tulisi ottaa perinteisten kehitysyhteistyötoimijoiden, kuten järjestöjen, lisäksi esimerkiksi julkinen koulutussektori, oppilaitokset, korkeakoulut ja koulutusvientiyritykset.

Raportissa mainitaan useampaan otteeseen tavoite edistää suomalaistoimijoiden ja suomalaisten koulutusvientiyritysten ”mahdollisuuksia” maailmalla sekä mahdollistaa niiden entistä suurempi osallistuminen kehitysyhteistyöhön.

Kaupallisen puolen kiinnostus koulutusvientiä kohtaan on ymmärrettävää, sillä siitä on povattu maailmalla miljardibisnestä. Yrityspuolella kehitysyhteistyöstä toivotaan avoimesti koulutusviennin vauhdittajaa.

Voiko käydä niin, että kehitysyhteistyövaroja aletaan käyttää suomalaisten koulutusalan yritysten viennin ja bisnesmahdollisuuksien edistämiseen kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamisen sijaan?

”Tavoitteena on tukea maita, jotka tarvitsevat meidän tukeamme, siitä ei voida kehitysyhteistyöpuolella lipsua. Kehitysyhteistyömäärärahoja ei tietenkään kohdenneta suomalaisten yritysten tukemiseen, vaan ne kohdennetaan kehitysyhteistyömaihin”, Yrjölä sanoo.

”Mutta joissakin tapauksissa se voi tarkoittaa, että hyödynnetään myös suomalaista kaupallista osaamista. Tai lähdetään liikkeelle kehitysyhteistyöpanoksella, ja sitten avautuu mahdollisuuksia myös suomalaisille kaupallisille toimijoille, eikä meidän enää tarvitsekaan käyttää kehitysyhteistyömäärärahoja tulosten saavuttamiseksi.”

Tarvitaan keskustelua koulutusviennin etiikasta

Tutkija Henna Juusola tekee Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa väitöskirjaa suomalaisten korkeakoulujen koulutusviennistä koulutuksen laadun näkökulmasta. Hänestä koulutusviennin etiikasta pitäisi käydä enemmän ja avoimempaa keskustelua.

”Koulutusviennin kenttä on laaja, ja siellä on monenlaisia konsepteja ja toimijoita. Olisi tärkeää selvittää, millaisia motivaatioita taustalla on.”

Juusolan mukaan korkeakoulukentällä ei ole systemaattisesti käyty läpi koulutusviennin eettisiä periaatteita, vaikka syytä olisi. Yritysmaailmasta tiedetään vielä vähemmän, sillä tutkimusta aiheesta ei ole. Osa voi toimia hyvinkin eettisesti, toiset ehkä eivät.
 
”Korkeakoulutus on kuitenkin säädeltyä toimintaa, jota ohjaavat erilaiset lait ja laadunvarmistuskäytänteet. Yritystoiminnassa tällaista ei samalla tavalla ole. Jäädäänkö siellä täysin vain markkinoiden armoille? Tätä pitäisi miettiä jo vastaanottavan tahon oikeusturvankin kannalta.”

Juusolan mielestä Suomessa on ehkä liikaakin tuudittauduttu ajatukseen, että olemme koulutuksen mallimaa ja voimme viedä osaamistamme muualle tarvitsematta pohtia omia vaikuttimia.

”Meillä ei ehkä ole samanlaista kolonialistista historiaa kuin vaikka Britannialla, mutta meilläkin on omat kipupisteemme. Suomessa on paljon vähemmistöryhmiä, joita ei välttämättä ole osattu koulutuksessa ottaa huomioon. Voi esimerkiksi kysyä, miten saamelaisten peruskoulutus on Suomen historiassa järjestetty.”

Myös laadun ja vaikuttavuuden arviointi – mikä erityisesti kehitysyhteistyössä on tärkeää, ja jota järjestöt joutuvat seuraamaan ja raportoimaan tarkasti – on koulutusviennin kohdalla haasteellista, Juusola sanoo.

Ulkomaiset investoinnit eivät ole avain onneen

Koulutusviennin painottaminen kehitysyhteistyössä ei ole Suomen viime aikojen kehityspolitiikassa poikkeuksellinen ilmiö. Kestävän kehityksen kysymyksiin perehtyneen maailmanpolitiikan yliopistonlehtorin Matti Ylösen mukaan suomalaisessa kehitysyhteistyöajattelussa on viime vuosina ollut havaittavissa käänne kohti 1980-lukulaista vienninedistämispolitiikkaa.

Ylönen toteaa, ettei viennissä sinänsä ei ole mitään pahaa, kunhan vain kehitysyhteistyön ja viennin periaatteet pidetään erillään toisistaan. Huolestuttavaa hänen mielestään on se, että kaikki avunantajamaat tuntuvat olevan menossa samaan suuntaan.

”Taustalla on ajatus siitä, että kun saadaan firmat mukaan kehitysyhteistyöhön, kehitysresurssit moninkertaistuvat. Todellisuudessa yksikään maa ei ole kehittynyt ja teollistunut ulkomaisia investointeja houkuttelemalla, vaan se on aina vaatinut valtion omaa pitkän tähtäimen kehitysstrategiaa”, Ylönen sanoo.

Esimerkiksi Suomen kehitystä köyhästä maa- ja metsätalousvaltaisesta maasta hyvinvoivaksi teollisuusmaaksi ohjasivat valtion investoinnit, joita tehtiin muun muassa vahvojen valtionyhtiöiden kautta, Ylönen kuvaa.

”Suomen nykyisen kehitystason synnyttämisessä koulujärjestelmä on ollut yhdessä roolissa, mutta yhtä lailla tärkeässä asemassa ovat olleet myös sosiaaliturvajärjestelmät. Nykyään ulkoministeriössä ei esimerkiksi ole enää sosiaalipoliittista neuvonantajaa, se pesti lakkautettiin säästöjen yhteydessä.”

Pelkästään koulutukseen keskittymällä ja koulutusvientiin panostamalla suomalaista kehitystarinaa on vaikea toistaa maailmalla, Ylönen sanoo.

Rahastojen kautta helppo sijoittaa

Julkisen sektorin koulutusvientiä ja sen eettistä arviointia vaikeuttavat kahden viime hallituskauden aikana tehdyt isot koulutusleikkaukset.

”Henkilöresurssit ovat usein niin tiukilla, että kun joku iso sopimus saadaan neuvoteltua, voi olla vaikeuksia löytää henkilökuntaa, jota voisi irrottaa sitä toteuttamaan”, Henna Juusola kuvaa tilannetta korkeakoulumaailmassa.

Sama ongelma vaivaa kehitysyhteistyösektoria, sanoo Ylönen. Henkilökuntaa on vähennetty rajulla kädellä niin ulkoministeriöstä kuin lähetystöistäkin.

Samaan aikaan rahastosijoitusten osuus kehitysyhteistyöstä on kasvanut. Rahastot ovat budjettikehysten ulkopuolella, joten niihin tehtyjä sijoituksia ei valvota samalla tavalla kuin perinteistä kehitysyhteistyötä, eivätkä ne vaadi yhtä paljon henkilöresursseja.

Koulutusrahastoihin sijoittamista suositellaan myös Koulutus kehitysyhteistyön ja -politiikan kärkitavoitteeksi -raportissa.

Rahastosijoitusten ja toisaalta avunantajamaiden omien vientipyrkimysten suosiminen kehitysyhteistyössä voi johtaa siihen, että perustavanlaatuiset ideat kehitysyhteistyön taustalla hämärtyvät, Ylönen sanoo.

”Kehitysyhteistyöllä on ollut merkittävä rooli esimerkiksi tietynlaisten oikeusvaltiokäsitysten levittämisessä, ja tuntuu että tämä laajempi kuva ei saa tällä hetkellä riittävästi huomiota.”