Suomen hallitus saa kiitoksia ”hyvään vauhtiin pääsemisestä” hallitusohjelman kehityspoliittisten kirjausten toteuttamisessa sekä kehityspolitiikan ylivaalikautisen selonteon laatimisesta.

Moitteita hallitukselle tarjoillaan ennen kaikkea siitä, että kehitysrahoitus laahaa yhä tavoitteista perässä, eikä sen nostamiseksi ole monista lupauksista huolimatta vielä laadittu kunnollista suunnitelmaa.

Näin todetaan Kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) julkistamassa väliarviossa Miten Suomi kantaa globaalia vastuuta? (pdf).

Rahoittajana Suomi on kokoaan pienempi

Rahoitus on Suomen kehityspolitiikan ikuisuuskysymys. Suomi on periaatteessa sitoutunut nostamaan kehitysrahoituksensa YK:n suosituksen mukaiseen 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta, mutta periaate ei ole toteutunut käytännössä.

”Suomi on kokoaan pienempi kehitysyhteistyön rahoittaja. Meiltä on 40 viime vuotta puuttunut parlamentaarinen sitoutuminen 0,7-tavoitteeseen”, toteaa Kehityspoliittisen toimikunnan pääsihteeri Marikki Stocchetti.

Pohjoismaisessa vertailussa Suomi on jäänyt tarkkailuluokalle. Ruotsi, Norja ja Tanska saavuttivat 0,7 prosentin tavoitteen jo 1970-luvulla ja ovat pitäneet siitä kiinni. Suomessa kehitysrahoituksen osuus bruttokansantulosta on nykyisellään 0,5 prosenttia. Pohjoismaista vain Islannin kehitysrahoitus on Suomea matalammalla tasolla.

Pohjoismaiden lisäksi 0,7 prosentin tavoitteeseen ylsivät vuonna 2020 Saksa, Britannia, Luxemburg ja Turkki.

Suomen kehitysrahoitus on itse asiassa noussut 0,7 prosenttiin kerran, vuonna 1991. Silloinkin kyse oli onnesta onnettomuudessa: laman iskiessä Suomen bruttokansantuote laski ennakoimattomasti, jolloin kehitysavun prosenttiosuus ylsi yhtenä vuonna vahingossa tavoiteltuun tasoon. Sen jälkeen osuus putosikin äkisti, sillä laman kourissa myös kehitysrahoitusta leikattiin.

Suomen kehitysrahoituksen kehitystä vuodesta 1989 lähtien voit tarkastella tämän linkin kautta.

Konkreettisia tekoja kaivataan

KPT:n väliarvion julkistamisen yhteydessä järjestetyssä webinaarissa osallistujina oli joukko kehitysyhteistyöhön myönteisesti suhtautuvia kansanedustajia. Kaikki vakuuttelivat, että 0,7 prosentin tavoite on mahdollista saavuttaa – ei tällä eikä seuraavalla vaalikaudella, mutta kenties sitä seuraavalla.

Monet pitivät keskeisenä rahoitusta ohjaavan ”tiekartan” laatimista. Eva Biaudet (rkp) peräänkuulutti lisäksi konkreettisia tekoja.

”Jotta tiekartta olisi uskottava, on välttämätöntä, että hallitus ottaa merkittäviä askeleita oikeaan suuntaan. Ei ole uskottavaa, jos vain annetaan ohjeita seuraaville hallituksille.”

Kimmo Kiljunen (sd) puolestaan totesi, että ”rahaa on siihen, mihin sitä halutaan”. Kiljusen mielestä Suomen valtiontaloutta pitäisi leikkausten sijaan pyrkiä kohentamaan myös veropohjaa laajentamalla. Kiljunen ei täsmentänyt, mihin hän verotusta kohdentaisi.

Myös kokoomuksen Anne-Mari Virolainen peräänkuulutti aloitteellisuutta nykyiseltä hallitukselta. Hän myös totesi, että ”se porukka, joka on seuraavassa hallituksessa” voi ryhtyä tasapainottamaan julkista taloutta kovilla otteilla – viitaten ilmeisesti ainakin omaan puolueeseensa.

Perussuomalaisilta ei ollut edustajaa webinaarissa, mutta puolue eroaa muista puolueista selvästi suhtautumisessaan kehitysrahoitukseen. Perussuomalaisten mielestä kehitysavun maksaminen tulisi tulevaisuudessa tapahtua vain budjetin ylijäämästä.

Valtiovarainministeriön budjettineuvos Johanna von Knorring puolestaan laittoi lisärahoituksesta puhujille jäitä hattuun muistuttamalla julkisen talouden ongelmista ja siitä, että verovaroille on muitakin halukkaita ottajia.

”On huomioitava kilpailevat yhteiskunnan tarpeet. Emme voi priorisoida kaikkea. Jos vertaamme Suomea muihin Pohjoismaihin, emme valitettavasti ole talouden kannalta samassa sarjassa. Heillä on korkeampi bruttokansantuote henkeä kohden ja alempi velkaantuneisuusaste.”