”Edustuksellinen demokratia ei vastaa niihin kysymyksiin, joita nuorilla on, eikä se ratkaise niitä ongelmia, jotka nuoret kokevat ratkaisemisen arvoisiksi”, pohtii 20-vuotias Niilo Grönqvist. Hän opiskelee Helsingin yliopistossa toista vuotta filosofiaa.

Koska Grönqvistin mielestä puoluepolitiikka ja edustuksellinen demokratia eivät riitä ratkaisemaan ilmastokriisin kaltaisia ongelmia, hän liittyi kesällä 2021 anarkistiseen A-ryhmään, joka on Helsingissä toimiva antiautoritäärinen poliittinen ryhmä. A-ryhmässä toimiessaan Grönqvist on esimerkiksi osallistunut erilaisiin mielenosoituksiin sekä niiden järjestämiseen.

Valtio-opin tutkijatohtori Juha Ylisalo Turun yliopistosta on samaa mieltä Grönqvistin kanssa. Perinteisen politiikanteon on vaikea ratkaista nuoria kiinnostavia teemoja, kuten ilmastokriisiä.

”Kyllä se varmaan paljon turhautumista herättää”, Ylisalo kommentoi.

Ylisalon kirjoittamassa ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan vuonna 2017 julkaisemassa tutkimuksessa Demokratia käy, muukin on ok kävi ilmi, että nykynuoret antavat vähemmän arvoa demokratialle kuin vanhemmat ikäluokat.

Raportin mukaan alle puolet 1990-luvulla syntyneistä piti demokratiassa elämistä ehdottoman tärkeänä, kun taas yli 45-vuotiaista sitä piti ehdottoman tärkeänä 60–70 prosenttia vastanneista.

Politiikan asiakysymykset herättävät kiinnostusta

Nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan ei silti ole lopahtanut, päin vastoin. Vuoden 2018 Nuorisobarometrin mukaan nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan oli selvästi suurempaa 2010-luvulla kuin 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa.

Demokratian arvostus on siis laskenut, mutta kiinnotus politiikkaan kasvanut. Mistä on kyse?

Ylisalon mukaan ilmiötä voi selittää esimerkiksi sillä, ettei puoluevetoista politiikkaa koeta enää houkuttelevaksi, mutta politiikan asiakysymykset herättävät kiinnostusta.

Myös uudet poliittiset teemat, kuten oikeudenmukaisuus- ja vähemmistökysymykset, voivat olla Ylisalon mukaan yksi syy, miksi nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan on lisääntynyt.

Grönqvist näkee, että edustuksellinen demokratia ei enää houkuttele nuoria, sillä he eivät saa ääntänsä kuuluville sen kautta. Uusien puolueiden on vaikea päästä eduskuntaan, eivätkä perinteiset puolueet välttämättä vastaa nykynuorten arvoja.

”Ihan sama miten me äänestetään, niin silti pääministeri tulee vanhoista puolueista, jotka usein ajavat vanhempien ihmisten etua nuorten yli”, Grönqvist kommentoi.

Pääministerin paikka onkin lähes 50 vuoden ajan ollut keskustan, sosialidemokraattien tai kokoomuksen hallussa.

Nuoret suosivat matalan kynnyksen vaikuttamistapoja

Grönqvistin mukaan ilmastokriisi on monille nuorille alkusysäys sille, miksi he alkavat seurata politiikkaa. Kun he kokevat, ettei mikään hallitus toteuta riittävästi ilmastotoimia, äänestäminen ja puoluepolitiikka voivat menettää kiinnostavuutensa. Mielenosoitukset ja kansalaisaktivismi houkuttelevat enemmän.

”Elokapina on tuonut suoran ulkoparlamentaarisen kansalaisaktivismin tosi helposti lähestyttäväksi”, Grönqvist kommentoi.

Grönqvist ei itse ole mukana Elokapinassa, mutta moni hänen kanssaan samaan aikaan opiskelun aloittaneista nuorista on liittynyt Elokapinan toimintaan mukaan.

Allianssi ry:n vuonna 2015 tekemän kyselytutkimuksen mukaan nuoret uskovatkin, että suora demokratia, kuten kansanäänestykset, saisi nuoria enemmän liikkeelle.

Saman tutkimuksen mukaan nuoret käyttävät aktiivisemmin epätavallisia vaikutusmuotoja ja suosivat matalan kynnyksen vaikuttamismuotoja, kuten vetoomusten ja adressien kirjoittamista, mielenosoituksiin osallistumista ja sosiaalisessa mediassa keskustelua.

Vuoden 2018 Nuorisobarometrin tuloksista ei kuitenkaan saada vahvaa tukea sille, että merkittävä joukko aktiivisia nuoria toimisi ensisijaisesti ulkoparlamentaarisesti. Vaikuttamismuodot kasaantuvat usein samoille nuorille – he jotka äänestävät säännöllisesti, ovat aktiivisempia myös ulkoparlamentaarisessa toiminnassa.

Myös Grönqvist kertoo äänestäneensä, sillä ”Ei siitä mitään haittaakaan ole.”

Politiikan ulkopuolinen aktivismi kasvaa

Ylisalo on toiveikas sen suhteen, että nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan säilyy tulevaisuudessakin.

”Luotan siihen, että sopivat toimintatavat löydetään jossain vaiheessa. Meidän demokraattinen järjestelmämme varmasti vielä kehittyy. Ei se ole ollut muuttumaton tähänkään asti”, Ylisalo kommentoi.

Hän pohtii, voisiko järjestelmä osallistaa kansalaisia jollakin toisella tapaa kuin pelkästään puolueiden ja äänestämisen kautta.

”Se on vaikea kysymys, sillä kovin hyvää mallia ei kukaan ole keksinyt”, Ylisalo sanoo.

Myös vaihtoehtoisia osallistumismuotoja voisi olla enemmän tarjolla, Ylisalo pohtii. Esimerkiksi kansalaisaloite on mahdollisuus olla aktiivinen yksittäisen asiakysymyksen tiimoilta, vaikka ei muuten osallistuisi politiikkaan.

Suomessa kansalaisaloitelaki on ollut voimassa kohta kymmenen vuoden ajan. Mikäli jokin kansalaisaloite kerää 50 000 allekirjoitusta, eduskunnan on otettava se käsiteltäväkseen. Lähes 50 kansalaisaloitetta on edennyt eduskuntaan, mutta niistä vain kolme on hyväksytty.

Grönqvistin mielestä ongelma on kokonaisvaltaisempi. Nuoret eivät koe edustuksellista demokratiaa omakseen.

Nuorten kiinnostus demokratiaa kohtaan riippuu Grönqvistin mielestä vahvasti siitä, millaisia päätöksiä poliitikot tekevät. Jos nuoria koskettavia ongelmia ei ratkaista, kiinnostus politiikan ulkopuolista aktivismia kohtaan todennäköisesti kasvaa.

”Uskon, että hyvin suuri osa nuorista arvostaa demokratiaa käsitteenä ja sitä että jokaisella on oikeus vaikuttaa asioihin. Edustuksellinen demokratia on se, mikä vieraannuttaa nuoria.” Grönqvist sanoo.

Kirjoittaja on journalismin opiskelija Turun ammattikorkeakoulussa.

Juttu on toteutettu osana Maailma.netin sekä Viestintä ja kehitys -säätiön hanketta, jossa koulutetaan media-alan opiskelijoita Turun ammattikorkeakoulussa sekä Metropolia-ammattikorkeakoulussa kestävän kehityksen teemoista, erityisesti sananvapaudesta ja demokratiasta. Hanketta rahoitetaan ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella.