Hlbti-oikeudet maailmalla
Sateenkaarioikeuksien vastainen liike vahvistaa otettaan Afrikan maissa – ”Ihmiset kokevat joutuneensa takaisin kaappiin”, kertoo kenialaisessa seksuaalioikeusjärjestössä työskentelevä Imani Kimiri
Sateenkaarioikeuksien vastainen liike vahvistaa otettaan Afrikan maissa – ”Ihmiset kokevat joutuneensa takaisin kaappiin”, kertoo kenialaisessa seksuaalioikeusjärjestössä työskentelevä Imani Kimiri
Uganda on kriminalisoimassa homoseksuaalisuuden, Ghana suunnittelee samaa ja Keniassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen uhkailu ja häirintä on lisääntynyt. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan lisääntyvän vihapuheen taustalla voi nähdä monien maiden sisäpolitiikkaa mutta myös kansainvälisesti toimivan anti-gender-liikkeen lonkerot.
Irakin sateenkaariyhteisö joutuu pelkäämään henkensä edestä – ”Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan mene ulos”, sanoo queer-aktivisti Varin
Irakin sateenkaariyhteisö joutuu pelkäämään henkensä edestä – ”Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan mene ulos”, sanoo queer-aktivisti Varin
Irakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt joutuvat kidnappausten, raiskausten, kidutusten ja murhien uhreiksi usein valtion turvallisuuskoneiston kynsissä. Irakin Kurdistanissa sateenkaariyhteisön jäsenet uskaltavat tavata mutta eivät järjestää mielenosoituksia.
Pakistanissa yritetään heikentää transihmisten oikeuksia suojelevaa lakia – Transyhteisö pelkää väkivallan leviämistä
Pakistanissa yritetään heikentää transihmisten oikeuksia suojelevaa lakia – Transyhteisö pelkää väkivallan leviämistä
Osa Pakistanin poliitikoista pitää transihmisten oikeuksien kunnioittamista Euroopan ja Amerikan agendana. He ehdottavat muun muassa lautakuntaa, joka päättäisi ihmisen ”oikean sukupuolen”. Transyhteisön mukaan kampanja on jo lisännyt syrjintää.
”Transnaisten on vaikea mennä pankkiin, käyttää terveyspalveluita, matkustaa bussilla tai kävellä kadulla” – Perun transnaiset taistelevat oikeuksistaan
”Transnaisten on vaikea mennä pankkiin, käyttää terveyspalveluita, matkustaa bussilla tai kävellä kadulla” – Perun transnaiset taistelevat oikeuksistaan
Perussa transsukupuolisten on vaikea saada edes uutta henkilöllisyystodistusta ja hormonihoidot käydään läpi yleensä ilman lääkärin apua. Vaikeinta on saavuttaa tunnustettu oikeus hyvään elämään, sanoo Gretel Warmicha.
Seksuaalivähemmistöjen historiaa tutkitaan Kuubassa – Tasa-arvo vallitsee ainakin paperilla
Seksuaalivähemmistöjen historiaa tutkitaan Kuubassa – Tasa-arvo vallitsee ainakin paperilla
Kuuba on ensimmäinen Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtio, jossa on järjestetty seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille omistettu teemakuukausi.
Ghanan poliitikot ajavat homouden kieltävää lakia – Se on helppo keino kääntää huomio pois todellisista ongelmista
Ghanan poliitikot ajavat homouden kieltävää lakia – Se on helppo keino kääntää huomio pois todellisista ongelmista
Ghanassa käsitellään uutta lakia, joka voisi sulkea vankilaan sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt että heidän oikeuksistaan raportoivat journalistit. Köyhyys ei kuitenkaan katoa vähemmistöjä vainoamalla, kirjoittaa ghanalaistaustainen freelance-toimittaja Linus Atarah.
Ugandassa homoseksuaaleja ohjataan kyseenalaisiin käännytysterapioihin – terapioita antava sairaalaverkosto saa kehitysapua USAID:ltä, joka ei tue anti-lgbti-politiikkaa
Ugandassa homoseksuaaleja ohjataan kyseenalaisiin käännytysterapioihin – terapioita antava sairaalaverkosto saa kehitysapua USAID:ltä, joka ei tue anti-lgbti-politiikkaa
Valepukuiselle toimittajalle kaupattiin kyseenalaisia käännytysterapioita, vaikka virallisesti niiden olemassaolo kiistetään. Terveyskeskukset, joissa terapioita annetaan, ovat osa sairaalaverkostoa, joka saa avustusta yhdysvaltalaiselta USAID-järjestöltä. Avunsaajien toimintaa aiotaan tutkia nyt tarkemmin.
Uganda kiristää seksuaalirikoslainsäädäntöään – Seksuaalivähemmistöt ja seksityöläiset voivat joutua rekisteriin
Uganda kiristää seksuaalirikoslainsäädäntöään – Seksuaalivähemmistöt ja seksityöläiset voivat joutua rekisteriin
Ugandan tiukan homovastainen lainsäädäntö sai paljon huomiota vuonna 2014. Perustuslakituomioistuin kumosi lain, mutta nyt maassa on menossa läpi uusi lakimuutos.
Angolasta tuli hiljattain 22:s homouden sallinut Afrikan maa, mutta ruohonjuuritasolla se ei vielä näy – Litilson, 25, kuoli pahoinpitelyn uhrina
Angolasta tuli hiljattain 22:s homouden sallinut Afrikan maa, mutta ruohonjuuritasolla se ei vielä näy – Litilson, 25, kuoli pahoinpitelyn uhrina
Suomessa asuvan Alberton veli löytyi angolalaisen kaupungin kadulta julmasti pahoinpideltynä. Perhe uskoo, että syynä oli tämän seksuaalinen suuntautuminen. Väkivallanteot lgbti-väestöä kohtaan eivät ole maassa tavattomia, sillä homofobian juuret ovat syvällä.