Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen Unicefin blogissa.

Maailma on sitoutunut lapsi- ja pakkotyövoiman poistamiseen vuoteen 2025 mennessä osana YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Matka on vielä pitkä, koska maailmassa on kansainvälisen työjärjestö ILOn arvioiden mukaan edelleen 152 miljoonaa lapsityöläistä. (Lue lisää.)

Yritysten vapaaehtoisia toimia on pitkään tarjottu parhaaksi tavaksi torjua lapsityövoiman käyttöä. On luotettu, että suuri maineriski kannustaa yritykset toimimaan. Muutosvauhti ei kuitenkaan ole ollut riittävän nopea. HS:n pääkirjoitus (23.8.2019) nostaa esiin, että ihmisoikeuskysymykset, kuten lapsityövoiman torjuminen, ovat myös osittain jääneet ilmastovastuullisuuden jalkoihin.

Alle puolet suomalaisyrityksistä torjuu lapsityötä aktiivisesti

Yritysten vastuullisuusverkosto FIBS julkaisi toukokuussa vuosittaisen yritysvastuututkimuksen. Se tarjoaa kattavan kokonaiskuvan suurten ja keskisuurten suomalaisyritysten yhteiskuntavastuutoimista.

Tulosten mukaan alle puolet Suomen suurimmista yrityksistä torjuu aktiivisesti lapsi- ja pakkotyötä. Vain 35 prosenttia vastanneista yrityksistä on tehnyt ihmisoikeuksia koskevan riskianalyysin ja due diligence -prosessin.

Samaan aikaan yritykset ovat kuitenkin tehneet muita sosiaaliseen vastuuseen liittyviä toimenpiteitä: yli 90 prosenttia yrityksistä on ryhtynyt toimiin yksityisyyden turvaamiseksi sekä henkilöstön yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja monimuotoisuuden tukemiseksi.

Miksi näin?

Uskallan väittää, että tärkein erottava tekijä on lainsäädäntö ja siihen linkitetyt sakkorangaistukset.

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää yrityksiltä asiakkaiden tietosuojan turvaamista. Lain noudattamatta jättäminen voi johtaa isoihin sakkorangaistuksiin. Siksi lähes kaikki vastanneista yrityksistä ovat edistäneet aktiivisesti asiakkaiden yksityisyydensuojaa.

Nykymuotoinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaki edellyttää toimenpidesuunnitelmia kaikilta yli 30 työntekijää työllistäviltä organisaatioilta. Ei ole siis mikään yllätys, että yritykset panostavat tietosuojaan sekä tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen.

Näyttää siis siltä, että lainsäädäntö on selvästi paras keino saada suurin osa yrityksistä toimimaan.

Eurooppalaisten yritysten vaatimat käytännöt voivat asettaa huomattavia paineita kehittyville valtioille ja näiden maiden paikallisille yrityksille. Näin työntekijöiden olot paranevat vähitellen koko maailmassa.

FIBSin tutkimukseen vastanneet yritykset nostivat itsekin lainsäädännön parhaaksi keinoksi vaikuttaa, selvästi yli toimialojen sitoumusten, vapaaehtoisten toimenpiteiden ja kuluttajien valintojen. (Lue lisää FIBSin tiedotteesta)

Ykkösketjuun-kampanjassa yritykset vaativat uutta lainsäädäntöä

Myös Ykkösketjuun-kampanja nosti esiin tarpeen säätää lailla siitä, että yritykset kantavat vastuuta ihmisoikeuksien kunnioittamisesta toiminnassaan kaikkialla maailmassa.

Kampanjassa oli mukana 70 yritystä vaatimassa poliittisilta päättäjiltä yritysvastuulakia. Yritykset haluavat selvästi itsekin selkeitä yhteisiä pelisääntöjä.

Kampanja saavutti tavoitteensa ja Suomen uusi hallitus sitoutui hallitusohjelmassaan tekemään selvityksen yritysvastuulain säätämisestä. Laki perustuisi yrityksille asetettavaan, niin kotimaista kuin ulkomaista toimintaa koskevaan huolellisuusvelvoitteeseen. Hallitus sitoutui edistämään vastaavaa tavoitetta myös EU:ssa.

Suomen hallituksen sitoutuminen lainsäädännön kehittämiseen on saanut paljon huomiota myös kansainvälisesti, nyt kun Suomi on EU:n puheenjohtajana ja näyttää mallia koko unionille. (Lisätietoa)

Riittävätkö Suomen ja EU:n toimet?

Poistuuko lapsityö sitten maailmasta, jos Suomi tai EU edellyttävät huolellisempaa toimintaa yrityksiltä? Entä muut valtiot ja kehittyvien maiden paikalliset yritykset?

Arviolta yli 450 miljoonaa ihmistä työskentelee kansainvälisissä tuotantoketjuissa. Luku vastaa noin viidennestä kehittyvien maiden virallisesti kirjoilla olevista työntekijöistä. Isoa osaa näissä globaaleissa tuotantoketjuissa valmistetuista tuotteista myydään myös EU:n alueella. On todellakin merkittävää, millaisissa oloissa tämä viidennes työntekijöistä työskentelee.

Lisäksi eurooppalaisten yritysten vaatimat käytännöt voivat asettaa huomattavia paineita kehittyville valtioille ja näiden maiden paikallisille yrityksille. Näin työntekijöiden olot paranevat vähitellen koko maailmassa.

Olisi toki naiivia väittää, että yksi laki ratkaisisi koko ongelman. Luotan kuitenkin siihen, että jos saamme lainsäädännön avulla kaikki Euroopassa toimivat yritykset mukaan yhteisiin talkoisiin, pääsemme takuulla huomattavasti lähemmäs tavoitetta.

Kirjoittaja työskentelee Suomen Unicefin yritysvastuuasiantuntijana.