Luonnonhistoriallisessa museossa Isossa-Britanniassa on näytteillä ihmisen pääkallon fossiili, josta on tullut Sambian ja Britannian välisen köydenvedon kohde. Sambialaiset vaativat, että Broken Hillin kalloksi nimetty pääkallo palautetaan takaisin Sambiaan, mutta Britannia vastustaa palautusta. 

Kallo löydettiin Sambiasta vuonna 1921, ja se nimettiin löytöpaikkansa mukaan. Tuolloin Sambia oli Britannian siirtomaa, joten britit eivät tarvinneet lupaa kuljettaakseen sen Lontooseen museoon. Sambia on yrittänyt saada pääkallon takaisin vuodesta 1972 asti.

Arkeologien mukaan fossiili on noin 300 000 vuotta vanha ja se on tärkeä linkki ihmisen evoluution selvittämisessä. Se on siis mittaamattoman arvokas.

Se, miksi sitä pidetään lontoolaisessa museossa, on osa laajempaa kysymystä siitä, pitäisikö siirtomaa-aikoina ryöstetyt esineet palauttaa takaisin niiden alkuperäisille omistajille. Palauttamista vaatii yhä runsaslukuisempi joukko.

Broken Hillin pääkallo ei ole ainoa eurooppalaisessa museossa säilytettävä esine, joka on kiistelyn kohteena. Eurooppalaismuseoissa on suuri kokoelma samanlaisia, kaikkialta maailmasta ryöstettyjä esineitä.

Esineitä ei ostettu huutokaupasta

Broken Hillin pääkallon tarina heijastaa hyvin kolonialismin luonnetta. Eurooppalaisten tähtäimessä oli saada haltuunsa kaikki arvokas ulkomailta. Useimmat museoissa olevista esineistä ryöstettiin osana sotasaalista tai saatiin jollakin muulla yhtä epäoikeudenmukaisella tavalla.

Esimerkiksi vuonna 1900 britit taistelivat viimeisen valloitussotansa Kultarannikon (nykyisen Ghanan) Ašantien kuningaskunnan kanssa. Syynä oli mystinen kultainen jakkara.

Britit olivat kuulleet, että ašantien kuninkaalla oli hallussaan kyseinen jakkara. He päättivät, että heillä oli siihen oikeus ja vaativat sen kuljettamista Lontooseen. Ašantit vastustivat. Jakkaran oli heidän mukaansa tuonut taivaasta pappi Okomfo Anokye, ja sen tarkoituksena oli suojata kuningaskuntaa ja sen alamaisia hengellisesti.

Ašantit hävisivät sodan, jota johti rohkea soturikuningatar Yaa Asantewaa. Britit eivät onneksi kuitenkaan onnistuneet löytämään jakkaraa. 

Beninin kuningaskunta nykyisen Nigerian alueella ei ollut yhtä onnekas. Vuonna 1897 britit aloittivat sotilasoperaation sitä vastaan ja ryöstivät suuren määrän pronssipatsaita. Veistokset tunnetaan Beninin pronsseina, ja ne ovat nyt hajallaan ympäri maailmaa noin 160 kansainvälisessä museossa.

Afrikan maat vaativat esineitään takaisin, jotta ne saisivat menneisyytensä takaisin itselleen ja voisivat tuottaa oman narratiivinsa yhteiskunnistaan, kulttuureistaan ja perinteistään.

”Museot ovat tarinankertojia. Me kerromme tarinoita kansakunnan puolesta, kerromme ja reflektoimme tarinaa ja historiaa ja ymmärrämme itseämme yhteisönä”, Birminghamin museon johtaja Sara Wajid sanoo.

Mutta kun afrikkalaisia kulttuuriesineitä pidetään ulkomaisissa museoissa, afrikkalaisilta ryöstetään valta tuottaa oma tarinansa. Sen sijaan se luovutetaan ulkomaalaisille.

Monet näkevät esineiden luovuttamisen takaisin osana dekolonisaatiota, pitkää ja tuskallista prosessia, johon toisinaan liittyi kalliiksi käyneitä aseellisia taisteluita ennen kuin Afrikan maat saivat itsenäisyyden.

Kun afrikkalaisia kulttuuriesineitä pidetään ulkomaisissa museoissa, afrikkalaisilta ryöstetään valta tuottaa oma tarinansa. Sen sijaan se luovutetaan ulkomaalaisille.

Itsenäisyyden tunnustus

Eurooppalaiset suurvallat hallitsivat suuria osia Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta 1700- ja 1800-luvulla. Ne tekivät näillä alueilla pitkälti, mitä niitä huvitti. Sillä perusteella myös esineet vietiin.

Britannian entisen kulttuuriministerin lordi Ed Vaizeyn mukaan esineiden palauttaminen on sen vuoksi ikään kuin vallan siirtämistä. Itsenäistyttyään entiset siirtomaat puolustavat itseään nyt suvereeneina kansakuntina, ja ne haluavat, että ne tunnustetaan sellaisina.

Kansakuntien tasavertaisuuden tunnustaminen jää kuitenkin vajaaksi, jos Eurooppa pitää yhä itsellään suurta osaa muiden kansakuntien kulttuuriperinnöstä. 

Siitä huolimatta monet tahot torjuvat vaatimukset esineiden palauttamisesta. Heidän mukaansa ne ovat tärkeä osa satojen vuosien aikana kerättyä tietokokoelmaa. Tämän perustelun mukaan huolimatta siitä, missä esineitä säilytetään, ne ovat koko ihmiskunnan käytettävissä, myös niiden miljoonien ihmisten, jotka vierailevat eurooppalaisissa museoissa.

Argumentti kuitenkin jättää huomiotta kysymyksen siitä, miksi afrikkalaisten pitäisi matkustaa Lontooseen nauttiakseen siitä, mitä heidän esi-isänsä ovat luoneet. 

Jotkut Euroopan maat ovat nyt alkaneet vastahakoisesti palauttaa joitakin esineitä. Lontoossa sijaitseva Hornimanin museo ilmoitti elokuun alussa, että se palauttaa 72 esinettä, joiden joukossa on myös sen kokoelma Beninin pronsseja. 

Miksi afrikkalaisten pitäisi matkustaa Lontooseen nauttiakseen siitä, mitä heidän esi-isänsä ovat luoneet?

Oxfordin ja Cambridgen yliopistot ovat myös suostuneet palauttamaan yhteensä 200 esinettä. Ranska ilmoitti viime vuonna, että se palauttaa Nigeriaan 26 taideteosta, jotka ranskalaiset sotilaat ryöstivät vuonna 1892 Beninistä.

Nämä pienet eleet ovat tervetulleita, mutta ne ovat silti mitättömiä, kun otetaan huomioon, millaisia määriä afrikkalaisia esineitä pidetään yhä Euroopan ja Pohjois-Amerikan museoissa. Arviolta 90 prosenttia afrikkalaisesta kulttuuriperinnöstä on Euroopassa.

Yksin Pariisin Quai Branly -museolla on ainakin 70 000 esinettä. British Museum on tähän asti vastustanut 900 beniniläisen esineen palauttamista. 

Ironista kyllä, Isossa-Britanniassa hyväksyttiin vuonna 1983 asetus, joka kieltää museoita palauttamasta esineitä. Broken Hillin pääkallo vietiin kuitenkin uhmaten samanlaista, vuonna 1911 säädettyä lakia, joka kielsi esineen viemisen Britanniaan.

Eurooppalaiset ovat kieltäytyneet maksamasta korvauksia orjakaupasta eivätkä ole pahoitelleet myöskään kolonialismia – kahta keskeistä syytä Afrikan alikehittyneisyyteen. Esineiden palauttaminen ei poistaisi eurooppalaisten Afrikalle aiheuttamia haittoja, mutta ainakin se lievittäisi joitakin aiheutettuja vahinkoja.

Suomennos: Teija Laakso