Rytmikäs laulu säestää työntekoa, kun kalastajien letka vetää verkkoaan rannalle. Verkon perässä sukeltavat miehet näkyvät valtameren aallokossa värikkäinä täplinä. Työ on jatkunut tunteja, ja tulos näyttää laihalta.

"Erittäin huono saalis", huokaa Wilson Kpekpena.

Hän on Ghanan rannikolla kalastavan kalastajaryhmän johtajan poika, joka toimii esimiehenä, kun kalastajat yrittävät raapia kokoon elantoaan Cape Coastin kaupungin liepeillä.

Naiset, jotka myyvät kalan toreilla, ovat jo rannalla odottamassa, mutta tänään tuloksena ei ole kuin muutama kala. Se johtuu osin siitä, ettei kausi ole parhaimmillaan, mutta vuosien mittaan saaliit ovat kalastajien mukaan vähentyneet muutenkin.

"Aiemmin saalista oli paljon. Nyt merelle ei edes kannattaisi mennä. Saamme ehkä 25–50 prosenttia siitä, mitä ennen", kuvailee kalastaja Daniel Dogbe, joka kalastaa toisessa kalastajaryhmässä kauempana kaupungista.

Ylikalastuksen ongelma on tuttu kaikkialla Länsi-Afrikassa, eikä Guineanlahden rannalla sijaitseva Ghana ole poikkeus. Saaliit ovat vähentyneet maassa selvästi 1990-luvulta lähtien, vahvistaa ongelmaan perehtynyt YK:n alaisen WIDER-instituutin tutkija Wisdom Akpalu.

Köyhyys sanelee elinkeinon

Tarkkoja lukuja kalakantojen vähenemisestä on vaikea saada, mutta syy on selvillä, ja se on yksinkertainen: Ghanassa kalastetaan liikaa.

Ghanan vesiä haravoivat ulkomaiset, isot troolarit, mutta Kpekpenan ja Dogben harjoittama pienkalastus on yleisempää. Se tarjoaa elannon noin kymmenelle prosentille maan lähes 26-miljoonaisesta väestöstä, ja tilastojen mukaan se myös tuottaa suurimman osan saaliista.

Suurin osa siitä jää kotimaahan, jonka kalantarvetta tyydytetään myös tuomalla kalaa muualta. Keskivertoghanalainen syökin kalaa vuosittain noin 25 kiloa.

Ammattiin ryhdytään usein vaihtoehtojen puutteessa. Ghanassa on jatkuva pula työpaikoista, ja kalastusta kannattaa kokeilla, mikäli välineisiin on varaa. Kalastus ei myöskään vaadi erityisiä lupia: kunhan verkon silmäkoko on riittävän suuri eikä kalastaja käytä laittomaksi määriteltyjä keinoja, kuten houkutusvaloa, ammatti on avoin kenelle tahansa.

Usein ammatti peritään. Christian "Tiikeri" Akkaban vanhemmat olivat kalastajia Ghanan Volta-järvellä sisämaassa. Hän lähti vuonna 1983 etsimään onneaan merikalastuksesta ja perusti oman kalastajayhteisönsä etelärannikolle.

"Voltalla oli jo paljon veneitä. Matkustin tänne ja näin, ettei täällä ole muita kalastajia. Tulin aluksi oman ryhmäni kanssa, mutta kun aloin saada kalaa ja ihmiset alkoivat kuulla minusta, myös muita alkoi tulla", Akkaba kertoo.

Nyt hänen menestyksenä on vain muisto. Välineet rapistuvat, ja verkko pitää kuljettaa yhä kauemmas merelle, jotta saalista tulisi. Yhteisö elää köyhyydessä ilman sähköä tai viemäröintiä, ja enemmistö lapsista ei käy säännöllisesti koulussa, sillä heitä käytetään apuna kalastuksessa.

Akkaban mukaan syynä saaliiden vähenemiseen on se, että kalastuksessa on mukana yhä enemmän ihmisiä. Muut Cape Coastin kalastajat mainitsevat ongelmana muun muassa muiden kalastajien harjoittaman laittoman valo- ja dynamiittikalastuksen.

Tutkija Wisdom Akpalun mukaan laittomat keinot ovatkin yleisiä: noin 40–50 prosenttia kalastajista käyttää valoa kalan houkuttelemiseksi. Vielä yleisempää on käyttää liian pientä verkon silmäkokoa: joissakin yhteisössä sitä tekee jopa 90 prosenttia kalastajista, hän kertoo.

"Köyhemmät kalastajat ovat herkemmin mukana laittomassa kalastuksessa. Kalastajat välittävät enemmän nykyhetkestä kuin tulevaisuudesta", hän toteaa.

Lisäksi kiinnijäämisen riski on pieni – maassa ei ole riittävästi osaavia ympäristöasianajajia, jotka ylipäätään ymmärtäisivät ylikalastuksen vaikutukset.

Ulkomaiset troolarit ryöstökalastavat

Vaikka köyhyys paneekin pienkalastajat turvautumaan kyseenalaisiin keinoihin, selvä syypää Ghanan kalakantojen hupenemiseen ovat myös isot, pääosin ulkomaiset, kuten kiinalaiset ja eurooppalaiset, troolarit, jotka pyytävät etenkin vientiin menevää tonnikalaa. Ghana ansaitsikin kalanviennillä vuonna 2012 noin 200 miljoonaa euroa.

Ulkomaiset alukset saattavat osaltaan olla myös vastuussa pienkalastajien turvautumisesta laittomiin keinoihin, sillä ne tulevat usein liian lähelle rantaa ja vähentävät näin saalista. Sen ovat kokeneet myös Cape Coastin kalastajat.

"Valkoisilla on isommat verkot kuin meillä", toteaa Wilson Kpekpena.

Tutkija Akpalun mukaan troolarit myös tuhoavat merenpohjaa ja käyttävät valoa. Lisäksi ne kalastavat kiintiönsä yli.

Siksi onkin vaikea sanoa, kuinka suuri osa Ghanan kalansaaliista todellisuudessa on troolarien ja kuinka suuri osa pienkalastajien pyytämää.

Uusia elinkeinoja

EU-komissio on varoittanut, että Ghana asetetaan tuontikieltoon, mikäli se ei puutu laittomaan kalastukseen. Samanlaisen varoituksen ovat saaneet myös Etelä-Korea sekä Curaçao.

"Kalastajat välittävät enemmän nykyhetkestä kuin tulevaisuudesta."

Ghanan viranomaiset ovatkin ryhdistäytyneet viime aikoina laittoman kalastuksen suitsimiseksi. Lainsäädäntöä on vahvistettu ja pidätyksiä on tehty. Viime vuonna maahan perustettiin kalastusministeriö.

Akpalun mukaan hallitus ei kuitenkaan ole tehnyt tarpeeksi, vaan pikemminkin edesauttanut ylikalastusilmiön syntyä toteuttamalla sääntöjä huonosti ja esimerkiksi tukemalla kalastusveneiden moottorien hankintaa.

Hänen mukaansa ylikalastukseen ja laittomaan kalastukseen puututtaisiin parhaiten vähentämällä köyhyyttä ja keksimällä kalastajille muita elinkeinoja. Kalastajat itse pitäisi ottaa mukaan politiikan uudistamiseen, hän sanoo.

Christian Akkaban ja muiden kalastajien toiveena on kuitenkin saada lisää pääomaa, jotta he voisivat korjata välineensä ja saada paremman saaliin.

Jonkinlaista muutosta saattaa silti olla ilmassa. Akkaban kymmenestä lapsesta yksikään ei ole ryhtynyt kalastajaksi. Myös Daniel Dogbe sanoo, että hänen 7- ja 9-vuotiaat lapsensa eivät kalasta.

"Kun saalis vähenee, se aiheuttaa heille vielä enemmän kärsimystä kuin minulle. Haluan, että lapset käyvät koulua ja oppivat toisen ammatin", hän sanoo.

Kirjoittaja on maailma.netin toimittaja, joka vieraili Ghanassa kesällä ulkoministeriön toimittajien matka-apurahalla.