(IPS) -- Kotimaassaan pakenemaan joutuneita ihmisiä oli viime vuonna 41 miljoonaa – enemmän kuin koskaan aiemmin, käy ilmi tuoreesta Displacement Monitoring Centerin (IDMC) ja Norjan pakolaisneuvoston (NRC) raportista. Ilman määrätietoista toimintaa luku jatkaa nousuaan, raportin laatijat varoittavat.

”Raportti on surullinen muistutus ilmiön toistuvuudesta ja pakoon lähteneiden tarpeiden pakottavuudesta. Monet tekijät, jotka ajoivat ihmiset kotoaan, estävät heidän paluunsa tai ratkaisujen löytämisen siellä, minne he ovat asettuneet”, IDMC:n johtaja Alexandra Bilak selittää.

NRC:n pääsihteeri Jan Egeland toivoo raportin herättävän maailman johtajat.

”Maan sisäiset pakolaiset saavat surkean vähän huomiota, koska he eivät ole ylittäneet valtakunnan rajoja.”

Vuoden 2018 lopussa sisäisessä maanpaossa eli 41 miljoonaa ihmistä, joista 28 miljoonaa oli uusia tapauksia, raportti kertoo. Valtaosalla lähdön aiheutti luonnonkatastrofi, ja 60 prosenttia uusista pakolaisista sijoittui vain kolmen valtion alueelle: Filippiineille, Kiinaan ja Etiopiaan.

Pakoon joudutaan lähtemään yhä uudelleen

”Evakuointi pelastaa henkiä, mutta se ei pelasta kodittomuudelta varsinkaan silloin, jos talot ovat tuhoutuneet”, IDMC:n vaikuttamistyön johtaja Bina Desai muistuttaa.

Filippiineillä oli viime vuonna paossa eniten ihmisiä: lähes neljä miljoonaa. Moni evakuoitiin ennaltaehkäisevänä toimena taifuunikaudella heinä-joulukuussa. Desain mukaan pakenemisesta on tulossa yhä useammin toistuva kokemus tiettyjen alueiden asukkaille.

Maan sisäinen pakolaisuus liittyy kasvavassa määrin kaupunkeihin. Niistä paetaan, kuten sodan repimän Jemenin Hodeidasta, tai niistä haetaan turvaa, kuten Somalian Mogadishusta.

Kaupungista suojaa etsivät joutuvat kuitenkin monesti uudelleen kodittomiksi, Desai huomauttaa. Esimerkiksi Mogadishussa viranomaiset ovat häätäneet laittomissa asumuksissa majailevia pakolaisia.

Tulvat uhkaavat miljoonia

IDMC laskee, että noin 17,8 miljoonaa ihmistä on joka vuosi vaarassa joutua tulvien häätämäksi. Heistä 80 prosenttia asuu kaupungeissa tai niiden liepeillä.

Desai perää pitkän tähtäimen investointeja estämään katastrofeja. Se vaatii esimerkiksi infrastruktuurin mittavaa vahvistamista, mikä pitää huomioida jo kehitystä suunniteltaessa.

”Jokainen sijoituspäätös, liittyipä se koulutukseen, terveydenhuoltoon tai turvallisuuteen, vaikuttaa siihen, kasvavatko vai vähenevätkö häätöjen riskit tulevaisuudessa”, Desai selittää.

”Kyse ei ole ulkoisesta tapahtumasta, joka äkisti työntää ihmiset kodeistaan. Kyse on siitä, miten haavoittuvia he ovat tuolle tapahtumalle. Se määrää, joutuvatko he jättämään kotinsa”, hän jatkaa.

Kehitys vaarantuu

Katastrofiriskin vähentämiseen on kahden viime vuosikymmenen aikana ohjattu vain 0,4 prosenttia maailman kehitysapurahoista, Overseas Development Institute laskee.

Viime kädessä kysymys on kuitenkin valtioiden omasta kiinnostuksesta, sillä maan sisäisten pakolaisten suuri määrä vaikeuttaa kaikkia kehitysponnisteluja.

Raportin mukaan valtiot ovat paljon huolestuneempia rajojen yli liikkuvista pakolaisista kuin omissa maissaan pakoon lähteneistä.

”Kaikilla kotoaan häädetyillä on oikeus suojeluun, ja kansainvälisen yhteisön velvollisuus on turvata se”, Egeland muistuttaa.