Uutiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uutiset

Osa luonnonsuojelijoista epäilee Botswanan norsukuolemien virallista selitystä – Tutkinta on ollut hidasta ja huolimatonta

Norsun veden äärellä.

Osa luonnonsuojelijoista epäilee Botswanan norsukuolemien virallista selitystä – Tutkinta on ollut hidasta ja huolimatonta

Botswanassa on kuollut tänä vuonna satoja norsuja. Virallinen syy on sinilevä, mutta tutkinnan läpinäkymättömyys on synnyttänyt spekulointia siitä, että hallitus yrittää peitellä jotakin kuolemiin liittyvää.

Raportti: Suomen asevientiä on vaikea arvioida, koska tilastot eivät ole läpinäkyviä

Keltainen rakennus, jossa kivipylväät ja koristeellinen pääty.

Raportti: Suomen asevientiä on vaikea arvioida, koska tilastot eivät ole läpinäkyviä

Suomi vei viime vuonna aseita muun muassa Arabiemiirikuntiin. Esimerkiksi Bahrainin ja Indonesian aseviennin kohteita ei tiedetä, koska lupajärjestelmä ei ole läpinäkyvä, kritisoi asevientitilastoja kokoava SaferGlobe.

Ydinaseet kieltävä sopimus astumassa voimaan – Suomi ja suurin osa muista Euroopan maista on sopimuksen ulkopuolella

Yleiskuva YK:n kokoussalista.

Ydinaseet kieltävä sopimus astumassa voimaan – Suomi ja suurin osa muista Euroopan maista on sopimuksen ulkopuolella

Suomi ei ole vielä mukana tammikuussa voimaan tulevassa ydinasekieltosopimuksessa. Hallitusohjelman mukaan Suomi arvioi liittymistä kieltoprosessin edetessä. “Ei voi yhtä aikaa vastustaa ydinaseita ja puolustaa oikeutta niiden hallussapitoon”, kritisoi ICAN Finland -verkoston koordinaattori Claus Montonen.

Bangladeshissa protestoidaan kasvavaa seksuaalirikollista vastaan – Hallitus otti käyttöön kuolemanrangaistuksen, mutta sen ei uskota tehoavan

Autoja ja mopoja kadulla.

Bangladeshissa protestoidaan kasvavaa seksuaalirikollista vastaan – Hallitus otti käyttöön kuolemanrangaistuksen, mutta sen ei uskota tehoavan

Sosiaalisessa mediassa kiertävä julma raiskausvideo on saanut bangladeshilaiset viime viikkoina kaduille vaatimaan puuttumista seksuaalirikollisuuteen. Kuolemanrangaistus on helppo ratkaisu – oikeusjärjestelmän uudistaminen vaatii enemmän työtä, toteaa Human Rights Watchin asiantuntija Meenakshi Ganguly.

Räjähdyksestä toipuvassa Beirutissa vanhat yrittävät sopeutua, nuoret pyrkivät pois maasta – ”Ihmisten mieliala on sekoitus turhautumista, kiukkua ja luovuttamista”

Tuhoutuneita rakennuksia ja pölyä.

Räjähdyksestä toipuvassa Beirutissa vanhat yrittävät sopeutua, nuoret pyrkivät pois maasta – ”Ihmisten mieliala on sekoitus turhautumista, kiukkua ja luovuttamista”

Jälleenrakennus edistyy hitaasti Beirutissa kaksi ja puoli kuukautta ammoniumnitraattilastin räjähdyksen jälkeen. Ihmisiä on päässyt muuttamaan takaisin koteihinsa, mutta tulevaisuus on epävarma. Nyt mielialat ovat synkät, kertovat paikalliset avustustyöntekijät.

Tutkimus: Kymmenesosalla koronaelvytyspakettien rahoista päästäisiin lähelle Pariisin ilmastotavoitteiden saavuttamista

Kuivuneita kuusia alhaaltapäin kuvattuna.

Tutkimus: Kymmenesosalla koronaelvytyspakettien rahoista päästäisiin lähelle Pariisin ilmastotavoitteiden saavuttamista

Maailman maat elvyttävät talouksiaan valtavilla summilla koronan vuoksi. Jos rahaa suunnattaisiin myös ilmastotoimiin, saavutettaisiin win win -tilanne, sanovat tutkijat.

Sahelin humanitaarinen kriisi syvenee – Osissa Burkina Fasoa ollaan ”askeleen päässä nälänhädästä”, varoittaa WFP

Kokoussali ja mies puhumassa kahdella näytöllä.

Sahelin humanitaarinen kriisi syvenee – Osissa Burkina Fasoa ollaan ”askeleen päässä nälänhädästä”, varoittaa WFP

Avunantajat keräsivät 1,4 miljardin euron avustuspotin Keski-Sahelin maihin. Pakolaisten määrä on yli 20-kertaistunut alueella vain muutamassa vuodessa.

Tyynenmeren saarilla on palattu perinteisiin elinkeinoihin turistien kaikottua – Seuraukset eivät ole pelkästään hyviä

Vuoria meren takana.

Tyynenmeren saarilla on palattu perinteisiin elinkeinoihin turistien kaikottua – Seuraukset eivät ole pelkästään hyviä

Korona on aiheuttanut taloustaantuman, josta selviytyäkseen osa Tyynenmeren saarten kaupunkilaisista on ryhtynyt kalastamaan. Konflikteilta ei ole vältytty, kun osa kalastaa suojeltuja lajeja tai menee väärille apajille.

Taide ottaa kantaa kestävän kehityksen tavoitteisiin Helsingissä – ”Ihmiset eivät ole vain kestävyyskriisin synnyttäjiä vaan myös ratkaisijoita”

Keramiikkapisaroita riippuu puista.

Taide ottaa kantaa kestävän kehityksen tavoitteisiin Helsingissä – ”Ihmiset eivät ole vain kestävyyskriisin synnyttäjiä vaan myös ratkaisijoita”

Töölönlahden ympäristössä on näytteillä kestävän kehityksen tavoitteita käsitteleviä teoksia aina biotaiteesta performansseihin ja osallistavaan taiteeseen. Kantavana teemana on ihmisen vastuun ymmärtäminen, kertoo näyttelyn kuratoinut taiteilija Marika Tomu Kaipainen.