Uutiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uutiset

Vapaakauppa ei autakaan köyhimpiä maita

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Vapaakauppa ei autakaan köyhimpiä maita

Markkinauudistukset eivät nostakaan vähiten kehittyneitä maita köyhyydestä, YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön Unctadin tuore selonteko osoittaa. Raportin mukaan parhaita tuloksia viennin ja yksityisen kulutuksen kasvussa on saatu niissä maissa, jotka ovat avanneet markkinoitaan maltillisesti. Kaupan vapauttamisen tulee edetä kehityksen ehdoilla, raportissa todetaan

Kirchner palautti kansalaisten uskon politiikkaan Argentiinassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kirchner palautti kansalaisten uskon politiikkaan Argentiinassa

Olivat he muuten presidenttinsä toimista mitä mieltä tahansa, argentiinalaiset ovat jokseenkin yhtä mieltä siitä, että vuoden virassa ollut Néstor Kirchner on onnistunut palauttamaan uskottavuuden ja arvovallan maan pahoin riepoteltuun poliittiseen järjestelmään. Asiantuntijat kuitenkin muistuttavat, että hidastuva talouskasvu asettaa hallituksen uusien haasteiden eteen.

EU-ehdokkaat väittelivät maahanmuutosta

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

EU-ehdokkaat väittelivät maahanmuutosta

Amnestyn, Pakolaisneuvonnan ja Suomen Pakolaisavun yhteisessä EU-vaalipaneelissa väitelleet ehdokkaat kannattivat liberaalia ja humaania pakolais- ja maahanmuuttajapolitiikkaa ja kritisoivat monia EU:n nykykäytäntöjä. Juuri kukaan panelisteista ei kuitenkaan voi ylpeillä puolueensa aiemmalla politiikalla, huomautti Vasemmistoliiton Outi Ojala. Kokoomuksen Alexander Stubb puolestaan kiinnitti huomiota Suomen rasistiseen asenneilmapiiriin.

Uusi sivusto: Tietoyhteiskunta ja kehitysmaat

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Uusi sivusto: Tietoyhteiskunta ja kehitysmaat

Maailma.netin tänään julkistettu tietopaketti pohtii köyhien maiden asemaa IT-aikakaudella. Sivuston ensimmäinen osio koskee tiedon käsitteen muuttumista, köyhien maiden teknologisia lähtökohtia sekä tietotyön markkinoita, toinen vapaiden ohjelmistojen mahdollisuuksia edistää kehitysmaiden tietoteknistä omavaraisuutta ja säästää rahaa. Kolmanneksi osioksi pakettiin on yhdistetty kansalaisjärjestöjen WSIS-sivut.

Rauha ja poliittinen islam -seminaari 1.6.

Logo, jossa rauhanmerkki ja teksti Sadankomitea.

Rauha ja poliittinen islam -seminaari 1.6.

Maltilliset muslimijärjestöt demokratian rakentajina – yhteiskunnallinen rooli ja vaikutusmahdollisuudet. Suomen Sadankomitealiiton seminaari pidetään Helsingin Rauhanasemalla. Vieraina on Indonesian tärkeimpien muslimijärjestöjen edustajia sekä suomalaisia asiantuntijoita ja poliitikkoja. Seminaarikielenä englanti.

Maailmanpankin öljylainat eivät helpota köyhyyttä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Maailmanpankin öljylainat eivät helpota köyhyyttä

Vaikka Maailmanpankin tehtävänä on vähentää köyhyyttä maailmassa, sen toiminta öljyalalla hyödyttää pääasiassa alan suuryrityksiä ja rikkaita maita, tuore raportti väittää. Institute for Policy Studies-instituutin julkaiseman raportin mukaan pankin tukemat öljyhankkeet palvelevat ensi sijassa teollisuusmaiden, ei kehitysmaiden, energiantarpeita. Samalla ne auttavat vaurasta pohjoista vähentämään riippuvuuttaan Lähi-idän öljystä.

Maanomistajat suojelemaan Brasilian rannikkosademetsää

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Maanomistajat suojelemaan Brasilian rannikkosademetsää

Brasilian rannikkosademetsä, Mata Atlantica, päihittää jopa Amazonian monimuotoisuudessaan. Alueen biodiversiteetti kuuluu maailman rikkaimpiin, mutta samalla myös uhanalaisimpiin. Yksityiset maanomistajat ovat nyt liittyneet mukaan yritykseen pelastaa edes jotakin Mata Atlanticasta, josta on kadonnut yli 90 prosenttia sen jälkeen, kun eurooppalaiset valtasivat Amerikan.