Suomi
Vapaa kansalaisyhteiskunta suojelee demokratiaa
Vapaa kansalaisyhteiskunta suojelee demokratiaa
Venäjällä kansalaisyhteiskunnalta on viety mahdollisuudet toimia päättäjien peilinä. Pidetään huolta siitä, että meillä Suomessa on jatkossakin moniääninen kansalaisyhteiskunta, jossa kaikki mielipiteet, myös ne, joista olemme eri mieltä, saavat tulla esiin, kirjoittaa Suomen Pakolaisavun asiantuntija Tuire Pylvänäinen.
Antaa eliitin päättää – Kansan jakautuminen uhkaa suomalaista demokratiaa
Antaa eliitin päättää – Kansan jakautuminen uhkaa suomalaista demokratiaa
Äänestysprosentti laskee, valta keskittyy eliitille ja kansalaisten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa murenee. Suomessa moni kääntää nyt selkänsä politiikalle eikä syyttä. Miten suomalaisten luottamus demokratiaan palautetaan?
Elämmekö aktivismin kulta-aikaa?
Elämmekö aktivismin kulta-aikaa?
2020-luvun nuorella aktivistilla on käsissään ennennäkemätön määrä vaikuttamisen välineitä ja mahdollisuuksia. Some-aktivismi ei ole kuitenkaan syrjäyttämässä perinteisiä mielenosoituksia.
Lainsäädännöllä Israelin siirtokuntia vastaan – Voisiko Suomi kieltää miehitetyiltä alueilta olevien tuotteiden maahantuonnin?
Lainsäädännöllä Israelin siirtokuntia vastaan – Voisiko Suomi kieltää miehitetyiltä alueilta olevien tuotteiden maahantuonnin?
Kansanedustaja Veronika Honkasalon lakialoite tähtää miehitetyiltä alueilta peräisin olevien tuotteiden maahantuonnin kieltämiseen. Irlannissa vastaava lakialoite on ollut parlamentin käsittelyssä jo vuodesta 2018 lähtien.
Toimittajan etninen tausta on rikkaus, mutta myös rasite
Toimittajan etninen tausta on rikkaus, mutta myös rasite
Suomalaista journalismia vaivaa monimuotoisuuden puute. Journalismille olisi eduksi, jos toimittajien joukossa olisi enemmän muitakin kuin kantasuomalaisia ihmisiä. Työnantajat saattavat kuitenkin helposti lokeroida ulkomaalaistaustaisen työntekijän tiettyyn muottiin.
Vaaliuurna vai kadunvaltaus? – Nuorten kiinnostus politiikkaan riippuu siitä, millaisia päätöksiä poliitikot tekevät
Vaaliuurna vai kadunvaltaus? – Nuorten kiinnostus politiikkaan riippuu siitä, millaisia päätöksiä poliitikot tekevät
Nuorten arvostus demokratiaa kohtaan on hiipunut, vaikka politiikka sinänsä koetaan yhä kiinnostavampana. Edustuksellisen demokratian rinnalle on noussut uudenlaisia tapoja vaikuttaa yhteisiin asioihin.
Kehityspoliittinen toimikunta: Suomen kansainvälinen ilmastorahoitus tarvitsee selkeän suunnan
Kehityspoliittinen toimikunta: Suomen kansainvälinen ilmastorahoitus tarvitsee selkeän suunnan
Suomen ilmastorahoituksen taso on jo kasvamassa. Rahoitukselle kaivataan pitkäjänteistä suunnitelmaa ja rahoituksen painopisteiden tarkempaa kohdentamista.
Koulujen demokratiakasvatuksessa on eroja – Eriytyminen uhkaa nuorten yhdenvertaisuutta
Koulujen demokratiakasvatuksessa on eroja – Eriytyminen uhkaa nuorten yhdenvertaisuutta
Peruskoulun tulisi valmistaa koululaiset aktiivisiksi kansalaisiksi. Opetussuunnitelman tavoitteiden toteutuminen on paljon kiinni yksittäisisten koulujen ja opettajien panostuksista. Asuinalueiden ja koulujen eriytyminen uhkaa demokratiakasvatuksen tavoitteita.
”Minulla on kiire, muuten hakkaisin teidät” – Elokapinan aktivistit saavat osakseen paljon vihaa
”Minulla on kiire, muuten hakkaisin teidät” – Elokapinan aktivistit saavat osakseen paljon vihaa
Ympäristöliike Elokapinan toiminta herättää osassa ihmisistä suoranaista vihaa. Median tapa käsitellä Elokapinan toimintaa voi lisätä aktivisteja kohtaan tunnettua suuttumusta. Toisaalta liike myös tarvitsee julkisuutta päämääriensä edistämiseksi.