Suomi
Mitä kauemmaksi ääripäiden todellisuudet etääntyvät toisistaan, sitä vaikeampaa meidän on tulevaisuudessa ymmärtää toisiamme
Mitä kauemmaksi ääripäiden todellisuudet etääntyvät toisistaan, sitä vaikeampaa meidän on tulevaisuudessa ymmärtää toisiamme
“Välillä tulee mieleen, että olemme luoneet hyvää tarkoittavia järjestelmiä, joiden näennäiseen tasa-arvoon ihmiset uppoavat. Jo pitkään on ollut nähtävissä kehityskulkuja, joissa varallisuus ja hyväosaisuus kasaantuvat entistä pienemmälle joukolle, kun taas ne, joilla menee huonosti, työnnetään entistä tiukemmin marginaaliin”, kirjoittaa jalkautuvaa päihde- ja mielenterveystyötä tekevä Elina Viinamäki.
Aikaamme vaivaa kummallinen tasa-arvon harha – Eivät kaikki voi osallistua leikkaustalkoisiin samalla panoksella, eikä pitäisikään
Aikaamme vaivaa kummallinen tasa-arvon harha – Eivät kaikki voi osallistua leikkaustalkoisiin samalla panoksella, eikä pitäisikään
On virheellistä ja vaarallista olettaa, että elämme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa kaikilla on samat lähtökohdat ja mahdollisuudet. Todellisuudessa leikkaukset vaikuttavat eniten niihin, joilla on jo valmiiksi vaikeaa. Toivottavasti myös seurausten hoitamiseen suhtaudutaan aikanaan talkoohengellä, kirjoittaa Teija Laakso.
Kehysriihi: Kehitysyhteistyöhön 50 miljoonan euron lisäleikkaukset, kansalaisjärjestöille hyviäkin uutisia
Kehysriihi: Kehitysyhteistyöhön 50 miljoonan euron lisäleikkaukset, kansalaisjärjestöille hyviäkin uutisia
Hallitus päätti kehysriihessään lisätä ja aikaistaa kehitysyhteistyöhön tehtäviä leikkauksia. Leikkaukset ovat pois myös Suomelta itseltään, varoittavat järjestöt.
Onko uiguurien ihmisoikeudet unohdettu, Pazilaiti Simayijiang?
Onko uiguurien ihmisoikeudet unohdettu, Pazilaiti Simayijiang?
Pazilaiti ”Passu” Simayijiang on puolustanut uiguurien ihmisoikeuksia lapsesta lähtien. Hän ehti jo uupua aktivismiin mutta löysi toivon kipinän Kohti uiguurien ihmisoikeuksia -hankkeesta, jossa hän pääsee edistämään ihmisoikeusmyönteistä lainsäädäntöä esimerkiksi EU:n yritysvastuudirektiivin avulla.
Naiset ovat vaarassa jäädä digitalisoituvan työelämän ulkopuolelle – Innovaatiokeskukset kannustavat tyttöjä teknologian pariin Ugandassa
Naiset ovat vaarassa jäädä digitalisoituvan työelämän ulkopuolelle – Innovaatiokeskukset kannustavat tyttöjä teknologian pariin Ugandassa
90 prosenttia lähitulevaisuuden työpaikoista vaatii digitaitoja, mutta etenkään matalan tulotason maissa naisilla ei aina ole mahdollisuuksia kehittää taitojaan. Ugandassa ongelmaa korjataan innovaatiokeskusten avulla, Suomessa parannetaan maahanmuuttajien digipalveluita.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomessa alkoi militarisaation aalto – Susanna Hast ja Noora Kotilainen kysyvät kirjassaan, miksi sota on meille pyhä asia
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomessa alkoi militarisaation aalto – Susanna Hast ja Noora Kotilainen kysyvät kirjassaan, miksi sota on meille pyhä asia
Suomessa ei ole kriittisen militarismintutkimuksen perinnettä, mutta nyt aiheesta on julkaistu ensimmäinen kirja. Sodasta puhutaan valtavan paljon – mutta sen todellisuus jää militaristisen kielen alle, sanovat tutkijat.
Suomen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka perustuu yhä enemmän siihen, että tulijat nähdään uhkana, sanovat asiantuntijat
Suomen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka perustuu yhä enemmän siihen, että tulijat nähdään uhkana, sanovat asiantuntijat
Suomi on tiukentamassa ulkomaalaislakia, ja itäraja halutaan pitää kiinni kovien keinojen avulla. Suomen politiikassa on tapahtumassa uusi käänne, joka heikentää turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja muuttaa Suomen asennetta kansainvälisiin sopimuksiin, sanoo Pakolaisavun toiminnanjohtajan Annu Lehtinen.
Amnestyn raportti: Poliisi ei aina turvaa mielenosoittajien oikeuksia Suomessa – Kokoontumisvapauden heikkenemisestä merkkejä
Amnestyn raportti: Poliisi ei aina turvaa mielenosoittajien oikeuksia Suomessa – Kokoontumisvapauden heikkenemisestä merkkejä
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty tarkkaili 31:tä mielenosoitusta Suomessa. Suurin osa sujui hyvin, mutta joissakin tapauksissa poliisi syyllistyy tarpeettomaan voimankäyttöön eikä aina perustele toimenpiteitään, tuoreessa raportissa todetaan.
Suomalainen kotoutumiskoulutus keskittyy maahanmuuttajien ”korjaamiseen” ja sysää rasismin sietämisen yksilön vastuulle, sanoo tutkija Ameera Masoud – Seurauksista kärsii koko yhteiskunta
Suomalainen kotoutumiskoulutus keskittyy maahanmuuttajien ”korjaamiseen” ja sysää rasismin sietämisen yksilön vastuulle, sanoo tutkija Ameera Masoud – Seurauksista kärsii koko yhteiskunta
Väitöstutkimuksen mukaan kotoutumisjärjestelmä keskittyy liikaa maahanmuuttajien muovaamiseen työllistämistä varten, vaikka tehokkaampaa olisi kartoittaa, mitä vahvuuksia heillä jo on. Tutkija Ameera Masoudin mukaan kotoutumiskoulutukseen tarvitaan antirasistista otetta, joka toimisi muutenkin kuin vain paperilla.