Uutiset
Perun sisällissodassa raiskatut saivat viimein oikeutta – Sotilaita tuomittiin rikoksista ihmisyyttä vastaan
Perun sisällissodassa raiskatut saivat viimein oikeutta – Sotilaita tuomittiin rikoksista ihmisyyttä vastaan
Perussa on tuomittu kymmenen sotilasta sisällissodan aikana tapahtuneista raiskauksista vuosikymmeniä tekojen jälkeen. Tuomioita pidetään tärkeänä ennakkotapauksena, sillä kyseessä on vasta toinen kerta, kun Latinalaisessa Amerikassa tuomitaan raiskauksiin syyllistyneitä sotilaita rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Syöpä yleistyy Zimbabwessa – Toimivia sädehoitolaitteita on yksi
Syöpä yleistyy Zimbabwessa – Toimivia sädehoitolaitteita on yksi
Väestön ikääntyminen, kaupungistuminen, elämäntapojen muuttuminen ja heikosti toimiva julkinen terveydenhoito ovat johtaneet syöpätapausten jatkuvaan kasvuun Zimbabwessa. ”Jos saat syövän Zimbabwessa, se on yhtä kuin kuolemantuomio”, sanoo toimittaja Hopewell Chin’ono.
Geneven sopimukset täyttävät 75 vuotta – Tuoreen kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista haluaa, että sodalla on säännöt
Geneven sopimukset täyttävät 75 vuotta – Tuoreen kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista haluaa, että sodalla on säännöt
88 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että sodankäyntiä pitää rajoittaa säännöin. Luotto Geneven sopimusten vaikutuksiin kuitenkin horjuu.
Tutkimus: Ilmastoskeptisten väitteiden toistaminen voi saada tieteeseen uskovatkin epäilemään kantaansa
Tutkimus: Ilmastoskeptisten väitteiden toistaminen voi saada tieteeseen uskovatkin epäilemään kantaansa
Ihmiset uskovat herkemmin silloin, kun heille toistetaan samaa väitettä, selviää australialaistutkimuksesta. Se voi helpottaa misinformaation leviämistä.
Ranskan hallitseman Uuden-Kaledonian levottomuuksien taustalla on alkuperäiskansa kanakkien vuosisatainen syrjintä
Ranskan hallitseman Uuden-Kaledonian levottomuuksien taustalla on alkuperäiskansa kanakkien vuosisatainen syrjintä
Uudessa-Kaledoniassa puhkesi keväällä levottomuuksia vaalilakiuudistuksen takia. Nyt ne ovat laantuneet, mutta alueen ongelmat ovat syvemmällä. Pitkän siirtomaahistorian seurauksena kanakit ovat vähemmän koulutettuja ja useammin työttömiä kuin pääosin Euroopasta saapuneet siirtolaiset ja heidän jälkeläisensä.
Ihmisoikeusjärjestöt toivovat Bangladeshille uutta alkua – ”Tulevaisuutta ei saa uhrata toistamalla menneisyyttä”
Ihmisoikeusjärjestöt toivovat Bangladeshille uutta alkua – ”Tulevaisuutta ei saa uhrata toistamalla menneisyyttä”
Pääministeri Sheikh Hasinan ero luo mahdollisuuden rakentaa Bangladeshista oikeusvaltio, sanovat ihmisoikeusjärjestöt.
Käännytyslaki heikentää kansainvälisen oikeuden painoarvoa myös muualla, sanoo tutkija Stephen Phillips – Siirtolaisten torjunnasta on tullut valtioiden standardipolitiikkaa
Käännytyslaki heikentää kansainvälisen oikeuden painoarvoa myös muualla, sanoo tutkija Stephen Phillips – Siirtolaisten torjunnasta on tullut valtioiden standardipolitiikkaa
Suomi seuraa tiukentuvassa turvapaikkapolitiikassaan globaalia trendiä. Turvapaikkapolitiikasta väitelleen tutkija Stephen Phillipsin mielestä on outoa, että Suomi vakuuttaa yhä kunnioittavansa perusoikeuksia, vaikka tuore käännytyslaki on ristiriidassa kansainvälisten velvoitteiden kanssa.
Sudanin pelätään ajautuvan laajempaan nälänhätään, ellei apua saada lisää – ”Tämä on ihmisen aiheuttama kriisi”
Sudanin pelätään ajautuvan laajempaan nälänhätään, ellei apua saada lisää – ”Tämä on ihmisen aiheuttama kriisi”
Sudanin Zamzamin pakolaisleirille julistettiin viime viikolla nälänhätä, ja avusta on pulaa. Tukea tarvitaan lisää tai seurauksena on katastrofi, sanoo YK:n Sudan-maatiimin johtaja.
UNRWA erottaa yhdeksän työntekijäänsä terroriepäilyjen vuoksi
UNRWA erottaa yhdeksän työntekijäänsä terroriepäilyjen vuoksi
Israel on syyttänyt YK:n palestiinalaispakolaisia auttavaa järjestöä UNRWA:ta terrorismiyhteyksistä. Juuri valmistuneen sisäisen tutkinnan mukaan yhdeksän työntekijää ”saattoi olla mukana” viime lokakuun terrori-iskuissa. Tietoja ei voitu varmistaa riippumattomasti.