Uutiset
YK ja EU:n ulkosuhteiden johtaja varoittavat Gazan sodan laajenemisesta Länsirannalle – Yli 600 ihmistä kuollut lokakuun jälkeen
YK ja EU:n ulkosuhteiden johtaja varoittavat Gazan sodan laajenemisesta Länsirannalle – Yli 600 ihmistä kuollut lokakuun jälkeen
Länsirannalla on kuollut sodan alkamisen jälkeen ainakin 628 palestiinalaista, joista suurin osa armeijan tappamina. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto ja EU kritisoivat keskiviikon iskuja, joissa kuoli ainakin kymmenen palestiinalaista.
Hirmuhelteet koettelevat karjataloutta Pakistanissa – ”Milloinkaan aikaisemmin en ole nähnyt terveen eläimen kuolevan kuumuuteen”
Hirmuhelteet koettelevat karjataloutta Pakistanissa – ”Milloinkaan aikaisemmin en ole nähnyt terveen eläimen kuolevan kuumuuteen”
Karachin kaupungissa kärsittiin kesällä lämpötiloista, jotka kosteuden vuoksi tuntuivat jopa 54 asteelta. Karjankasvattaja Mubashir Abbas menetti tuhansien eurojen arvosta karjaa äärisään takia. Valtiolta karjankasvattajat eivät juuri saa tukea.
Alkuperäiskansat ovat ratkaisevassa asemassa Yhdysvaltain tulevissa vaaleissa – Keskeisin kysymys ovat maaoikeudet
Alkuperäiskansat ovat ratkaisevassa asemassa Yhdysvaltain tulevissa vaaleissa – Keskeisin kysymys ovat maaoikeudet
Alkuperäiskansoilla tulee olemaan merkittävä rooli tulevissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa erityisesti vaa’ankieliosavaltioissa, kuten Arizonassa ja Wisconsinissa. Demokraatit ovat perinteisesti ajaneet heidän asiaansa aktiivisemmin, mutta yhtenäinen joukko he eivät ole, sanoo akatemiatutkija Reetta Humalajoki.
YK:n pääsihteeri: Tappajarobotit pitää kieltää vuoteen 2026 mennessä
YK:n pääsihteeri: Tappajarobotit pitää kieltää vuoteen 2026 mennessä
Neuvottelut tappajarobottien kieltämisestä ovat polkeneet vuosia paikallaan. YK:n pääsihteeri António Guterresin uuden raportin mukaan neuvottelut sopimuksesta pitäisi silti aloittaa.
Yli viisi miljoonaa ihmistä kärsii poikkeuksellisista tulvista Bangladeshissa - ”Kokonaisia yhteisöjä on jäänyt täysin veden alle”
Yli viisi miljoonaa ihmistä kärsii poikkeuksellisista tulvista Bangladeshissa - ”Kokonaisia yhteisöjä on jäänyt täysin veden alle”
Bangladesh on yksi ilmastonmuutokselle haavoittuvimmista maista. Monsuunisateiden aiheuttamissa tulvissa on tuhoutunut yli 350 000 hehtaaria satoa.
”Hallitus sekaantuu yhä enemmän median toimintaan” – Kenian mielenosoituksista raportoivat toimittajat joutuneet väkivallan kohteeksi
”Hallitus sekaantuu yhä enemmän median toimintaan” – Kenian mielenosoituksista raportoivat toimittajat joutuneet väkivallan kohteeksi
Kenia on Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä sijalla 102, ja tilanne huononee koko ajan. Mielenosoitusten jatkuessa jatkuu myös niistä raportoiviin kohdistuva väkivalta.
Taliban kieltää YK:n ihmisoikeusraportoijaa saapumasta Afganistaniin – ”Huolestuttava signaali”
Taliban kieltää YK:n ihmisoikeusraportoijaa saapumasta Afganistaniin – ”Huolestuttava signaali”
YK:n erityisraportoija Richard Bennett on kutsunut naisten kohtelua Afganistanissa ”gender-apartheidiksi”. Talibanin mukaan Bennett levittää propagandaa.
”Ilman välittömiä toimia kokonainen sukupolvi on tartuntavaarassa” – Avustusjärjestöt vetoavat tulitauon puolesta, jotta polio saadaan estettyä Gazassa
”Ilman välittömiä toimia kokonainen sukupolvi on tartuntavaarassa” – Avustusjärjestöt vetoavat tulitauon puolesta, jotta polio saadaan estettyä Gazassa
Gazassa havaittiin ensimmäinen poliovirustartunta 25 vuoteen viime viikolla. Avustusjärjestöt vaativat sotimisen lopettamista, jotta rokotusoperaatio onnistuisi. ”Reaktio mitataan tunneissa eikä viikoissa”, varoittaa Pelastakaa Lasten Lähi-idän johtaja Jeremy Stone.
Irakissa esitetään lakimuutosta, joka mahdollistaisi lapsiavioliitot – ”Veisi meidät vuosisatoja taaksepäin”
Irakissa esitetään lakimuutosta, joka mahdollistaisi lapsiavioliitot – ”Veisi meidät vuosisatoja taaksepäin”
Uusi lakiesitys antaisi uskontokunnille mahdollisuuden päättää sopivasta avioitumisiästä. Maan ihmisoikeusaktivistit ja naispoliitikot ovat protestoineet lakiesitystä kaduilla.